Olen elokuun alussa menossa esitelmöimään otsikolla Yhteisöllinen kirjoittaminen. Olisikohan tästä yhteisöstä hyötyä esitelmän kirjoittamisessa?
Nykyisin kirjoittamisen yhteisöllisyys yhdistetään helposti automaattisesti sosiaaliseen mediaan ja uusiin teknologioihin, eikä tietysti ihan syyttä. Facebookissa voi syntyä merkityksellisiä(kin) keskusteluja lyhyen statuspäivityksen herättämänä. Blogikirjoitus taas voi synnyttää keskustelua kommenteissa, jotka taas saattavat antaa aiheen uuteen kirjoitukseen. Wikipedian ajankohtaiset artikkelit syntyvät kollektiivisesti ja runsaan keskustelun tuloksena.
Itse ajattelen kirjoittamisen yhteisöllisyyden ja sosiaalisuudeen olevan kuitenkin asia, joka on tietysti paljon yksittäistä mediaa laajempi. Kaikki kirjoittaminen on kommunikaatiota, ja kaikki tekstit syntyvät yhteisössä. Tämä on tietysti helppo ymmärtää silloin, kun kyse on vaikkapa kaunokirjallisuudesta tai yhteiskunnallisesta kirjoittamisesta. Sama pätee kuitenkin yhtä lailla vaikkapa koulun kirjoittamiseen.
Eikö äidinkielen ylioppilaskoe ole yhteisöllistä kirjoittamista selvimmillään? Yksi ryhmä keksii kasan aiheita ja otsikoita kirjoitelmille. Sitten toinen, aika iso ryhmä kirjoittaa ja tulee siinä samalla edustaneeksi vuosikertaansa ja omaa kouluaan. Lopulta kolmas ryhmä lukee tekstejä sekä arvioi ja arvostelee niitä.
Loppukeväästä lehdistössä herätti paljon keskustelua tämän vuoden äidinkielen ylioppilaskokeen arvostelussa tapahtuneet suuret arvosanojen muutokset. Eräskin äidinkielen opettaja ihmetteli avoimessa kirjeessään:
Miten selitän abiturienteille ja nuoremmille opiskelijoilleni, että äidinkielen arvosana riippuu toisinaan sensorista?
Jos tarkastelee kirjoittamista sosiokriittisestä näkökulmasta, tuo kysymys on järjetön: miten äidinkielen arvosana voisi koskaan olla riippumatta sensorista? Ehkäpä kaiken kirjoittamisen sosiaalisuus ja yhteisöllisyys olisi juuri se asia, joka opiskelijoiden ja opettajan olisi aika oppia. Kun opetan kirjoittamista vaikkapa yliopisto-opiskelijoille, korostan erityisesti sitä, että kirjoittaminen on toimintaa yhteisössä ja että oleellista on oppia hahmottamaan tuon yhteisön tavat ja arvostukset.
—
Omat ajatukseni kirjoittamisen yhteisöllisyydestä erityisesti tuon esitelmän suhteen ovat kuitenkin vasta hahmottumassa. Siksi haluankin värvätä sinut kirjoittamaan esitelmääni yhdessä kanssani.
Mitä sinulle tulee mieleen yhteisöllisestä kirjoittamisesta? Mikä siinä on erityisen huomionarvoista? Mitkä ovat mielestäsi oivallisia esimerkkejä kirjoittamisen yhteisöllisyydestä tai sen perustavanlaatuisesta sosiaalisesta luonteesta? Onko sosiaalinen media kirjoittamista yhteisöllisimmillään, vai onko se vain tehnyt näkyväksi jotain sellaista, joka on ollut arkipäivää ennenkin? Kerropa kommenteissa!
Hyvä pointti tuo että ”kaikki kirjoittaminen on kommunikaatiota, ja kaikki tekstit syntyvät yhteisössä”. Esimerkiksi kirjan lukemista jotkut nähtävästi pitävät lähinnä nolife-erakon puuhasteluna, mutta kirjan on kirjoittanut joku, joka selvästi haluaa joidenkin toisten lukevan sen, koska on kirjoittamisen vaivan nähnyt. Enkä minä lukisi kirjaa, ellen olisi kiinnostunut siitä, mitä toinen ihminen aiheesta haluaa sanoa. Myös aika monesta kirjasta on jo ennen internetiä onnistuttu käymään hyvinkin kiivasta keskustelua. Jos ei tämä kaikki ole yhteisöllistä niin mikä sitten? Sosiaalinen media on vain tuonut kirjoittamiseen ja siitä rönsyävään keskusteluun lisää mahdollisuuksia ja ulottuvuuksia, joista eräs merkittävä lienee keskustelun käynnistymisen ja leviämisen nopeus.
Totta! Kyllä se, että kirjaa luetaan ja että siitä saa palautetta, on jokaiselle kirjoittajalle elintärkeää. Ja lukijoiden mahdollinen puute taas kova pala.
Koulua on tietysti helppo syyttää kaikesta mahdollisesta, mutta välillä mietin, onko koulutuksemme syy, että kirjoittaminenkin yleensä mielletään niin kovin yksilöllisenä asiana. Kun minua arvioidaan sen perustella, mitä minä kirjoitan, kirjoittamisesta tulee asia, jota teen yksin. Siitä tulee minun henkilökohtaisen lahjakkuuteni tuotos ja mittari, ei jotain yhdessä tuotettua.
Yhteisöllinen kirjoittaminen voisi kai tarkoittaa myös NaNoWriMon kaltaisia ilmiöitä: kirjoittamalla voi kokea osallistuvansa, olevansa aktiivisesti mukana yhteisössä. Maraton jäisi monelta juoksematta, jos se pitäisi puuskuttaa yksin. Kirjoittaessa voi ihan samaan tapaan kokea saavansa vertaistukea muilta kirjoittajilta.
Kaikenlainen kielen kanssa touhuaminen on lähtökohtaisesti yhteisöllistä, koska kieli ei ole kenenkään oma vaan käyttäjille yhteinen. Minusta on kuitenkin mielekästä, että yhteisöllisestä kirjoittamisesta puhutaan myös kapeampana ilmiönä – siis yhdessä kirjoittamisena. Tämä on ehkä itsestään selvää, mutta siitäkin huolimatta tärkeä näkökulma.
Äikän yo-kokeen yhteisöllisyys tuntuu ajatuksena vieraalta: kokelas on kuitenkin tilanteessa yksin ja vuorovaikutus kovin välillistä. Koulumaailmassa kirjoittamisen yhteisöllisyys tarkoittaa mm. sitä, että tekstitaidon vastauksia kirjoitetaan pienissä ryhmissä, jolloin jaetaan osaamista, opitaan toisilta ja käytetään kieltä yhdessä. Yhä enemmän haluan kouluun sellaista yhteisöllistä kirjoittamista, jossa tekstit tuotetaan vuorovaikutuksessa sen sijaan että ne vain ovat vuorovaikutuksessa ja reaktioita toisiinsa (kuten kai kaikki tekstit jollakin tapaa ovat).
Kiitos hyvistä kommenteista, Johanna ja Satu!
Johanna: Minäkin fanitan NaNoWriMoa, vaikken siihen ole osallistunutkaan. Yhteisön tuki on tärkeää, erityisesti jos kirjoittamisprojekti on vaativa, kuten romaani tai gradu.
Satu: Ehkä hain yo-kokeen yhteisöllisyydellä sitä, että kirjoittamisen aihe on jonkun muun keksimä kuin kirjoittajan. Vähän niin kuin tuon minun tulevan esitelmäni. Minulle tarjottiin otsikkoa, ja nyt pitäisi keksiä, mitä siitä sanoo! 🙂 Mutta joo, ei yo-koe ehkä kaikkein selkein yhteisöllisyyden muoto ole.
Olen samaa mieltä, että yhdessä kirjoittamista kannattaisi harjoitella enemmän. Se voi olla kivaa, mutta helppoa se ei välttämättä ole. Yliopisto-opiskelijat tuntuvat pitävän myös paljon yksinkertaisesti siitä, että saavat ideoida yhdessä omaa tekstiä ja sitten lukea toistensa tekstejä. Eräänlaista yhdessä kirjoittamista sekin, vaikka teksti olisi lopulta yhden opiskelijan itse tuottama. Minusta kuitenkin tuntuu, että kaikissa näissä eri lajeissa on tärkeää, että opiskelijat innostuvat aiheestaan.
Hei! Tässä hän tulee tosi hyviä juttuja! 🙂 Outi korosti tuota yhteisössä kirjoittamista ja sitä, miten yhteisössä keskustellaan kirjasta jo ennakkoon. Johanna toi esille yhteisön oman kirjoitusprojektin tukena. Satu taas toi esille yhdessä kirjoittamisen eli sen, että yksittäinen teksti tuotetaan yhdessä. Loistavaa!
Pakko lisätä vielä, että yhdessä kirjoittamisen yhteisöllisyys on viime aikoina noussut esiin myös runoudessa. Erkka Mykkäsen ja Pauli Tapion kokoelma Kolehti syntyi runoblogissa Erkka&Parkka vuorotellen kirjoittamalla. Syksyllä ilmestyy mm. Miia Toivion ja Marko Niemen yhteisteos Suut.
Myös laululyriikkaa tehdään nykyisin yhteisöllisesti, some-välinein. Anssi Kela tulee nyt juuri mieleen, mutta muitakin löytyy.
Olette käsitelleet lähinnä kaunokirjallista yhteisöllistä kirjoittamista. Mutta on muutakin.
Tässä yksi kokemus yhteisöllisestä kirjoittamisesta ennen some-aikaa. Minulle tärkeä.
Eräässä työyhteisössäni tuotimme aikanaan asiatekstiä verkkopalveluun. Jokainen kirjoitti hänelle määrätyistä aiheista pohjatekstin, jota kaikilla oli lupa ja lähes velvollisuus kommentoida. Teksteistä puhuttiin joukolla. Tarkat kommentit kukin sai laittaa suoraan doc-tiedostoon jaetulle asemalle.
Kun yhteisöömme tuli harjoittelija, hän arasteli ensin yhteisöllistä prosessiamme, mutta vähitellen hän tottui siihen. Lopulta hän kertoi, kuinka ihanaa oli saada jakaa tekstinsä toisen kanssa sen sijaan, että tekstiä olisi joutunut pakertamaan täysin yksin, vieläpä hieman vieraasta aiheesta. Sellainen oli ollut tapa hänen aiemmassa työpaikassaan: Jokainen teki yksin,’virheettä.
Tuo koskemattomuuden ja omnipotenssin normi toi yhteisöön painostavan ilmapiirin, mikä teki kirjoittamisesta raskaan ja hyvin vastuullisen velvoitteen. Kun virheet, muutos ja mielipide-erot yhteisöllisessä prosessissa sallittiin, työ sujui vapautuneemmin. Lopullinen vastuu tekstistä oli alkuperäisellä kirjoittajalla, mutta ´välilukijat’ olivat jo antaneet tekijälle kosketuksen suuren lukijakunnan arvioihin tekstistä.
Tänä päivänä tuo yhteistyö hoidettaisiin esimerkiksi työyhteisön wikissä. Ja niin me teemmekin.
Kiitos kommentista, Anne!
Tosiaan, laulujen kirjoittaminen on usein yhteistyötä ja yhdessä kirjoittamista. Silti onilla on mielessä jonkinlainen yksinäisen ja nerokkaan singer-songwriterin ideaali, vaikka valtaosa musiikista tehdään nykyisin pareissa tai ryhmissä.
Anssi Kelan some-laulunkirjoittamisesta sen sijaan en tiedä mitään. Kerro lisää!
Tuo kuvaamasi työyhteisön kirjoittaminen kuulostaa tosi hyvältä. Oleellista on varmaan siinäkin hyvä henki ja luottamuksellinen ilmapiiri, jossa niitä keskeneräisiä tekstejä voi ruotia.
Anssi Kelan tekstiprosessista luin kai jostain ilmaislehdestä, ehkä Citystä joskus keväällä. En muista mediaa, missä hän pyysi ketä tahansa kirjoittamaan tiettyyn säveleen sanoitusta. Ehdotuksia ja muokkauksia tuli, mutta lopulliset sanat muokkasi Kela itse. Hän piti prosessia mielenkiintoisena kokeiluna.
Yhteisöllinen kirjoittaminen vaatii luottamuksen lisäksi myös rohkeutta ja taitoa luopua. Oma tekstihän on joskus niin vastustamattoman ihanaa, ettei siitä saisi leikata palastakaan ; ) Kuitenkin toisen avulla voi löytää jotain uutta, päästä pidemmälle kuin yksin.
Taito luopua ei tosiaan ole helpp taito oppia. Mutta kai siinäkin auttaa se luottamuksellinen ilmapiiri.
Löytyihän se Kelan projekti. Aika hauska idea!
http://www.anssikela.com/2010/12/29/biisiringin-koollekutsu/
http://www.anssikela.com/2011/03/18/biisirinki-julkaisu/