Varsin yleinen käsitys on, että nuoriso rappeuttaa moraalin lisäksi kielen ja että jokainen sukupolvi on aina edeltävää huonompi kirjoittamaan. Wired-lehden syyskuun numerossa uutisoitiin kiinnostavasta tutkimushankkeesta, jonka tulokset osoittivat kuitenkin aivan muuta.
Professori Andrea Lunsfordin johtama tutkimusryhmä otti tehtäväkseen tutkia nuorten kirjoittamista hyvin perusteellisesti. He tutustuivat Stanfordin yliopiston opiskelijoiden kirjoittamiseen sen kaikissa muodoissa. Tutkimusryhmä analysoi opiskelijoiden kirjoittamia opiskelutekstejä mutta myös kaikkea muuta, mitä he elämässään kirjoittivat: tekstiviestejä, sähköposteja, chat-keskusteluja ja niin edelleen. Yhteensä tutkittiin peräti 14 672 tekstiä.
Tutkimuksen tulos oli selkeä: nuoret ovat aiempia sukupolvia selvästi parempia kirjoittajia. Edellisten sukupolvien kirjoittaminen ja kirjoittamisen opiskelu on ollut puhtaasti luokkahuoneessa tapahtuvaa toimintaa. Tekstejä on tuotettu, koska opettaja niin käskee, ja niitä on tuotettu yksinomaan opettajalle. Koulun ja opintojen jälkeen useimmat eivät ole kirjoittaneet lainkaan, ellei kirjoittaminen ole yksiselitteisesti kuulunut työnkuvaan, kuten vaikkapa juristeilla tai toimittajilla.
Tämän päivän nuorten suhde kirjoittamiseen on hyvin toisenlainen. Suurin osa heistä on tottunut viestimään kirjoittamalla hyvin monenlaisilla foorumeilla. Nuorille on koko ajan hyvin selvää, kenelle he kirjoittavat ja miksi he kirjoittavat. Nämä ovat hyvän kirjoittamisen kaksi keskeisintä elementtiä.
Tutkimusryhmä ei löytänyt todisteita myöskään siitä, että sähköinen viestintä rappeuttaisi nuorten kirjoittamista muissa tekstilajeissa. Nuoret ymmärsivät erittäin hyvin, miksi opiskelutekstejä tuotetaan ja minkälaiset odotukset niille asetetaan.
Sen sijaan niistä pelkkää opettajaa varten kirjoitetuista teksteistä edes nykyajan opiskelijat eivät olleet kovin innoissaan…
Olen samaa mieltä tästä, että kirjoittamisen laatu ei absoluuttisesti ole ainakaan huonontunut, koska tietyllä osalla ihmisistä on aina kiinnostusta siihen ja toisaalta myös lahjoja kirjoittamiseen ja täten myös halua kehittyä siinä.
Yleisön keskuudessa syntynyt mielipide havaitun kirjoittamisen laadun huonontumisesta taas johtuu omasta mielestäni siitä, että nykyään jokaisen on niin uskomattoman helppoa tuoda kirjallista antiaan esille tapahtui se sitten tahallisesti tai tahattomasti. Teknologia mahdollistaa ja jopa edellyttää tätä.
Toisaalta syyksi voi yhtä hyvin kelvata myös se, että kirjoittamisen kohderyhmän ulkopuolinen henkilö voi kokea ”laadun” kovasti toisena, kuin henkilö, jolle kirjoitus esimerkiksi foorumilla on suunnattu (kuten asiaan kevyesti viittaat).
Siitäkään faktasta ei pääse eroon, että totaalisen lahjattomiakin kirjoittajia on, perusteista lähtien. Juuri teknologian kehityksestä johtuen myös nämä onnettoman surkeat kirjoitukset ovat helpommin nähtävissä. Aiemmin vähäisemmillä taidoilla varustetut henkilöt suuremmalla todennäköisyydellä eivät tuoneet, eivätkä edes voineet tuoda lahjattomuuttaan esille. Nettikirjoittelun yksi selkeä ominaisuus on myös se, että se on huomattavasti spontaanimpaa ja täten vähemmän huolellista; tämä kommentti kelpaa esimerkiksi.
Kunhan nyt heitin idean ilmoille…
On muuten hienoa, että päätit laittaa pystyyn nimenomaan tämän blogin Gradutakuun lisäksi. Tällaista on kaipailtukin. Välillä tulee haettua ideoita ja virikkeitä omaan kirjoittamiseen. Gradutakuu on kyllä oikealla asialla, mutta kuten ounastelitkin, on myös yleisemmällä tasolla kirjoittamista käsittelevä blogi tarpeen. Jatkakaa!
Moi Saituri, ja kiitos kommentista!
Osut kyllä oikeaan siinä, että nykyisin paljon suurempi osa ihmisistä kirjoittaa työssään tai harrastuksekseen kuin ennen. Ennen tekstejä tuottivat vain ammattilaiset tai johtavassa asemassa olevat, ja heillä taas oli usein sihteerit tai konekirjoittajat. Nykyisin hyvin monien on suorastaan pakko kirjoittaa esimerkiksi sähköposteja. Tämä muutos on itse asiassa tosi iso.
Toisaalta on kyllä ihmisiä, jotka seuraavat eri ikäryhmien kirjoittamista vuodesta toiseen. Tällaisia ovat esimerkiksi äidinkielen opettajat tai yliopiilastutkintolautakunnan sensorit (tunnen molempia). Heillä saattaa olla aika hyvä tuntuma siihen, miten kirjoittaminen muuttuu, eikä muutos tietysti kaikkia miellytä.
On kuitenkin aika vaikea määritellä sitä, milloin kirjoittaminen ei ole hyvää tai milloin se muuttuu huonompaan suuntaan. Usein kyse on pikemminkin arvoasetelmien muutoksesta. Osa muutoksesta on usein myös kielen luonnollista muutosta.
Onhan se hyvä kirjoittamisen taito kuitenkin aikamoinen työkalu. Esimerkiksi sun blogia on mukava seurata, koska kirjoitat hyvin ja omalla tyylillä.
Kiva kuulla, että blogin idea miellyttää! Ehkäpä niitä lukijoita löytyy. 🙂
Hei. Kiinnostava uutinen minunkin mielestäni. Vastaavaa tutkimusta ei taida olla Suomesta. Meillähän on pitkään puhuttu kirjoittamisen taidon heikkenemisestä nimenomaan ylioppilaskirjoitusten pohjalta (esim. Kielikello 2/2002), mutta sehän on vain yksi tekstilaji.
Luin Mikael Parkvallin mainiosta kirjasta Lagom finns bara i Sverige (Schibsted 2009, lainaus ulkomuistista…), että Ruotsissa käydään tätä samaa ”nuoriso kirjoittaa yhä huonompaa ruotsia”-keskustelua. Hän oli kaivanut esiin lähteen, jonka mukaan 40-luvulla puolet varusmiehistä kirjoitti väärin muun muassa sanan cykel. Eli se siitä heikkenemisestä. Eivät kaikki ole koskaan osanneet kovin hyvin kirjoittaa.
Moi! En ole tuota artikkelia tainnut lukea, mutta juu, aiheesta keskustellaan.
Silloin, kun puhutaan kirjoittamisen taidon heikkenemisestä, taidolla tarkoitetaan kuitenkin usein aika yksipuolisesti tiettyjä asioita: ainakin oikeinkirjoitusta ja oikeakielisyyttä sekä mahdollisesti joitain muita ominaisuuksia.
Tuon Wired-lehden artikkelin ehkä suurin ansio mun mielestä oli, että siinä korostettiin kirjoittamisen taidossa kirjoittamisen tarkoitusta ja yleisön huomioimista. Tietysti pitäähän ylioppilaskokeessakin huomioida se yleisö, joka onkin sitten aivan omanlaisensa…
Juu. Oikeinkirjoitus on onneksi vain yksi osa ylioppilaskokeiden äikän esseen arvostelukriteereistä. Sellaiset asiat kuin tekstin rakentaminen, sujuvuus, järkevyys ja argumentoinnin uskottavuus ovat aika ytimessä. Ja hei, muistaakseni 60 pisteen (eli parhaat pisteet) kriteereissä oli myös jotain sensorin ”herkistymisestä”. Eli kyllä siellä se lukijakin luuraa. Kannattaakohan kokelaiden siis pyrkiä itkettämään mielikuviensa sensoria? Ei se mielikuva varmaan kovin kauas totuudesta mene. 🙂
Toi sensorin herkistyminen hyvän tekstin kriteerinä kyllä vetoaa minuun! 🙂 Onko nuo kriteerit myös kokelaiden tiedossa? Paatosta peliin!
Kyllä ne kriteerit ylioppilastutkinto.fi-sivulta löytyy. Kai niitä äidinkielen tunneillakin vilkuillaan. Ainakin kannattaisi.
Tarkistin myös sanamuodon huippuaineen kriteereistä. Herkistyminen ei sentään ollut käytetty sana. Siellä puhutaan elämyksestä ja mahdollisesta koskettavuudesta. Yhtä aikaa pitäisi kuitenkin välttää kliseitä. Ei ole helppoa.
Moikka! Ite oon tyttö -99 ja tykkään kirjoitella ihan vapaa-ajallakin. Kirjoitelen enimmäkseen lyhyitä kertomuksia, jotka viittaavat jotenkin omaan elämään. omasta elämästä on ihan mukava kirjoittaa. Mutta jos ei kuitenkaan käytä tarinassaan kirjoitustapaa ”minä olen… minulla on” silloin kertomus ei välttämättä tunnu niin vakituiselta. Tavallaan, kuin antaisi vihjeitä omasta elämästään kertomalla eri henkilöstä, jos tajusitte. Mut tykkään tosi paljon tehä sellasia kirjoitelmia, joista tykkää muutkin nuoret esim. kaverit. eli ei tähän tapaan ”ratsastin pinkillä ponilla ja näin sateenkaaren” Sanoisin vaan että suurintaosaa nuorista ei tuollainen lässytys välttämättä kiinnosta! -Oona-
Hei!
Graduni on melkein valmis. Aloin nyt lukemaan tekstiäni uudestaan. Valitettavasti kaikesta panostuksesta ja harmaista hiuksista huolimatta tuo kirjoittaminen ei vaan näytä sujuvan. Hirveää vääntämistä se on ollutkin. Olen alkanut jopa epäillä, että minulla olisi lukihäiriö. Sellaista ei koskaan todettu esim lukiossa, mutta niin takkuista on tekstin eteneminen, että epäilykseni heräävät. Toisaalta mietin, että ehkä olen uuvutanut itseni gradun kanssa. Aion joka tapauksessa palauttaa graduni. Olen yrittänyt parhaani. Mitä muutakaan sitä voi itseltä vaatia? Palaan jakamaan gradusta saamani palautteen niin nähdään, onko oma mielipiteeni gradusta yhtenevä arvostelijoiden mielipiteiden kanssa.
Moi Kun ei suju, ja kiitos kommentista!
Onhan se mahdollista, että sinulla on lukihäiriö. Jos sitä yhtään epäilet, selvitä oppilaitoksesi terveydenhuollosta, miten sen voisi testauttaa. Helsingin seudulla voi auttaa myös HERO.
Toisaalta äidinkielen yliopisto-opettajana törmään moniin opiskelijoihin, jotka kamppailevat tekstin tuottamisen kanssa. Kaikilla ei ole lukihäiriötä: kirjoittaminen on joskus vaikeaa. Helpoin tapa kehittää omaa tekstiä on kuitenkin selvä: lueta sitä jollain toisella.
Hei!
Mukava kuulla, että välttämättä en kärsi lukihäiriöstä. Kirjoittaminen siis voi olla tuskaa ilman mitään diagnooseja. Olen jo pitkään pohtinut asiaa. Kerran teinkin yhden testin. Siinä kysyttiin monenlaisia arkieämään liittyviä kysymyksiä kuten onko vaikea hahmottaa kaupunkia kortteleina ja eksytkö helposti uusissa paikoissa jne. Tunnistin itseni. Toisaalta tuulella käymistäkään ei aina voi pistää lukihäiriön piikkiin.
Minä olen monta kertaa vieraillut näillä sivuilla, kun gradun kanssa on epätoivo iskenyt. Parhaiten mieleeni on jäänyt vinkkis siitä, että ei saisi kiusata itseä. Lukihäiriö tai ei, graduni on ihan pian valmis 😀 Niin ja tosiaan olen saanut palautetta kielestäni, että se on ihan ok. En koskaan kiitosta tai ylisanoja, mutta että ok. Mietin vain olisikohan kukaan kehdannut sanoa, jos kieli on ollut huonoa. Tyypillistä minulla on monenlaiset kömmähdykset. Numerot saattavat heittää ympyrää tai sanoista puuttua muutama tavu silloin tällöin. Vaikea sanoa, onko se huolimattomuutta vai jotain häiriötä. No ehkä otan asiasta itse selvää, kiitos vaan tuosta vinkistä.
Hyvää viikonloppua!
Heissan!
Tätä viestiketjua ja sen rönsyilyä on ollut mukava lukea, itse laittaisin lusikkani soppaan vielä toteamalla, että tämä nuorten valtaisa nykymedian käyttö on kaksipiippuinen juttu. Toisaalta nuoret varmaankin lukevat ja kirjoittavat enemmän kuin ennen, kiitos mm. sosiaalisen median. näin ollen he myös kirjoittavat kenties sujuvammin kuin edelliset sukupolvet. Toisaalta monien kanavien puhekielisyys myös vaikuttaa kielitajuun, joskus heikentävästi. Oikeakielisyyden vaalijan on hankala mennä väittämään, että: ”Ei noin voi kirjoittaa”, kun selvästikin voi.
Jäin pohdiskelemaan Jepan kommenttia ja postauksesi kohtaa ”Nuorille on koko ajan hyvin selvää, kenelle he kirjoittavat ja miksi he kirjoittavat. Nämä ovat hyvän kirjoittamisen kaksi keskeisintä elementtiä.” Monet kauhistelevat erityisesti sosiaalisessa mediassa käytettyä puheenomaista kirjoitettua kieltä ja sen vaikutusta nuorten kielitajuun.
Sosiaalisessa mediassa käytettävää kieltä voi mielestäni pitää tekstilajina muiden joukossa. Nuoret ovat usein tämän tekstilajin ahkerimpia ja harjaantuneimpia käyttäjiä. Kyseisestä tutkimuksesta käy ilmi, että nuoret erottavat hyvin eri tekstilajien kohderyhmiä ja tarkoituksia. Tästä syystä en itse olisi kovin huolissani siitä, että sosiaalisen median kielenkäyttö rappeuttaa nuoren kielitajun kokonaisvaltaisesti, vaan luottaisin siihen, että nuoret osaavat käyttää tätä tekstilajia oikeassa kontekstissaan.
Kiitos hyvistä kommenteista, Jepa ja Eeva!
Kyllä maailma on muuttunut tosi paljon. Sosiaalinen media on osa sitä, mutta ovat tiedotusvälineetkin muuttuneet.
Oli minun lapsuudessani ja nuoruudessanikin tiedotusvälineissä varmasti ongelmia, suomettumista ja muuta, mutta jonkinlainen perusluottamus tiedotusvälineisiin ja uutisointiin oli. Nyt Nazisin taistelun ja Nobel-voittaja Yo Manin aikana iso osa tiedonvälityksestä on rapistunut roskaksi tai mainostulojen houkuttelemaksi epätoivoiseksi klikkaustäkyksi. Opettele (tai opeta) siinä sitten medialukutaitoa.
On nuorissa varmasti myös eroja. Totean vielä kerran, että tuo artikkelissa mainittu tutkimus on tehty eliittiyliopiston opiskelijoilla.
Mutta kuten Jepa toteaa, ”ei saa” tai ”ei voi” eivät enää ole kovin hyviä perusteluja sille, miksi jokin tapa kirjoittaa ei ole suositeltu. Toisaalta opetan itse esimerkiksi oikeustieteen opiskelijoita. He ymmärtävät hyvin helposti, että huoliteltu kirjoittaminen lisää arvovaltaa ja kirjoituksen tehoa. Asiaa ei tarvitse perustella ”ei saa”-väitteillä.
Mielenkiintoinen tutkimus, ja hyviä kommentteja. Luulen, että tuo kohderyhmän valinta vaikuttaa tuloksiin erittäin paljon. Esimerkiksi Suomessa kaikki nuoret eivät opiskele yliopistossa tai edes korkeakoulussa. Ja tämä vaikuttaa oikeakielisten tekstien tuottamiseen varmasti aika lailla.
Vaikka nykyään kirjoitetaan paljon juuri sosiaalisessa mediassa, on puhekielen yleistyminen ja ”kirjakielen” rappioituminen nähtävissä juuri siellä. Vaikka teksti on sujuvaa ja asiat tulevat selviksi, yhdyssanat kirjoitetaan yhä useammin erikseen, ja välimerkkejä käytetään täysin väärin. Nämä havainnot ainakin omasta tuttavapiiristä sekä satunnaisista lukemistani blogeista.
Siinä vaiheessa, kun täytyy siirtyä arkipäiväisestä kirjoittamisesta asiateksteihin, monelta nuorelta puuttuvat työkalut, joilla kirjoittaa teksti virheettömäksi. Puhekielen viljely viihdemedioissa vaikuttaa mielestäni samalla tavoin kuin yleistyvät kirjoitusvirheet sosiaalisessa mediassa. Toki pieni joukko kirjoittamisesta kiinnostuneita tuottaa edelleen hyvää yleiskieltä. Mutta tämä osa erottuu yhä enemmän ”tavallisten” nuorten joukosta.
Onpa ilahduttava tutkimustulos. Jännä, miten omatkin ehkäpä ennakkoasenteet ja -oletukset joskus kumoutuvat. Sosiaalista mediaa ja tekstariaikakautta ei siis ole syyttäminen, vaan ehkä kiittäminen, koska nuoret kirjoittavat ja käyttävät kieltä monipuolisesti ja heille luontevissa kommunikaatiokonteksteissa. Tosiaan, yksinomaan opettajaa varten kirjoitettu kouluaine tuskin on kaikille nuorille antoisa tapa kirjalliseen ilmaisuun. Nykyään tekstiä on nähtävillä kaikkialla, etenkin Internetin maailmassa. Nekin nuoret, jotka eivät kirjoihin tartu, voivat nähdä vaihtelevia tekstejä tietokoneen kautta. Kriittinen lukutaito on asia, jota toivottavasti korostetaan opetuksessakin vahvasti.
Tuo on tosiaan kiinnostava tutkimus. Olisi tosin jo aika saada lukea siitä jo jotain muutakin kuin tuon pienen uutisen. Olen yrittänyt etsiä Lunsfordin artikkeleita tai tietoja julkaisuista, mutta turhaan.
Hei Kimmo ja muut
Olipa niin mielenkiintoinen ja ilahduttava tutkimus, että olisin halunnut käyttää sitä yhtenä YAMK projektityöni lähteenä. Törmäsin kuitenkin samaan tosiasiaan kun sinä Kimmo, että itse tutkimusta ei löydy mistään. Ainoastaan tutkimukseen liittyviä kevyenpuoleisia artikkeleita, joiden luotettavuudesta ei nyt voi olla ihan varma.