Helsingin Sanomissa esiteltiin 24.10.2009 lehden oman esikoiskirjakilpailun kymmenen finalistia. Heille esitettiin perinteisiä kysymyksiä, kuten ”Miksi juuri tämä kirja?” sekä ”Sijoita itsesi suomalaiseen kirjallisuuteen.”
Vastauksista monet olivat hyviä. Vahvimmin mieleeni jäi Viereenkatsoja-romaanillaan palkintoa tavoittelevan Sakari Kirjavaisen vastaus kysymykseen ”Miksi kirjoitat?” Sakarin vastaus oli: ”Kirjoittaminen on mielelle samaa kuin hengitys ruumiille.”
En ole varma, tekeekö vastaukselle oikeutta, että ryhdyn kehittelemään sitä pidemmälle. Ajatus jäi kuitenkin mieleeni, ja rupesin miettimään teemaa laajemmin. Tulin siihen tulokseen, että asian voisi ehkä ajatella myös näin: ”Lukeminen on kuin sisäänhengitys ja kirjoittaminen kuin uloshengitys.”
Tuntuu, että molempia tarvitaan. Jos ei kirjoita, tulee henkinen ähky. Jos ei lainkaan lue, sanottava alkaa loppua.
Luin jokin aika sitten erään blogikirjoituksen, jossa sivuttiin aihetta, ehkä vain ohimennen. En enää edes muista, kuka artikkelin kirjoitti. Voi olla, että se oli J. D. Roth. Muistan kuitenkin erittäin hyvin itse ajatuksen.
Kirjoitus käsitteli lukemista ja kirjoittamista inputin ja outputin käsittein. Perusajatus oli, että inputin ja outputin pitää olla tasapainossa tai muuten seuraa ongelmia.
Input ja output. Sisäänhengitys ja uloshengitys. Lukeminen ja kirjoittaminen.
Kuva: Kinneidigh Garrett (Flickr)
Näkökulmani tulee nyt puhtaasti bloggarin mielipiteenä, koska muulta tasolta sitä on vaikea hahmottaa.
Ainakaan itselleni kirjoittaminen ei välttämättä ole kovin dramaattisesti ”henkistä hengittämistä”, mutta on se tärkeä väline ideoiden ja uuden tiedon prosessoinnin välineenä.
Ajatukset vähän kuin pakolla keskittyvät tietyn asian ympärille ja ymmärrys nousee uudelle tasolle. Aihe on pakko jäsentää järkeväksi kokonaisuudeksi kun sen kirjoituksena ulos suoltaa. Ymmärrän input ja output ajattelun siis tämän ajatusmallin mukaisena asiana (en ole lukenut mainitsemaasi artikkelia). Pelkkä pänttääminen ja lukeminen ei riitä, vaan aineisto on pystyttävä jäsentämään itselleen ymmärrettävään muotoon. Itselleni kirjoittaminen toimii välineenä tähän tarkoitukseen.
Monesti esimerkiksi tenttiin lukiessa (silloin kun vielä koulussa olin) huomasin, että pelottavan moni asia jäi todella ymmärtämättä ja sisäistämättä. Kysymykset ja ajatukset jäivät ikäänkuin sisään mylläämään ja ne tuli prosessoitua vasta aivan liian myöhään tenttiliuskaan aikapaineen alla. Henkinen ähky on siis hyvin todellinen ilmiö, mutta harva sitä tunnistaa.
Nyt blogin pitäjänä tutkimani aihealueet tulevat aivan uudella tasolla tutuksi, kun pelkän lukemisen ja tutkimisen lisäksi vielä kirjoitan niistä.
Mä pidin tuosta Sakarin vertauksesta siksi, että se oli niin kouriintuntuva ja dramaattinenkin. Hengittäminen on fyysinen toiminto ja lisäksi se on täysin välttämätöntä elämän kannalta.
Kuulin lauantaina Teemu Mäen puhuvan kirjoittamisesta. Hän erotti toisistaan kirjoittamisen, joka on viestintää, valmiin ajatuksen välittämistä, sekä kirjoittamisen, joka on oman pään selvittämistä.
Edellisen ääriesimerkeiksi hän katsoi mainostamisen ja propagandan. Jälkimmäinen on hänen mielestään kiinnostavampaa, koska siinä vastaus ei ole valmiina kirjoittamista aloittaessa ja koska kirjoittajan kamppailu näkyy tekstissä. Tällaisesta kirjoittamisesta taidat sinäkin puhua.
Kyllä, ymmärsit oikein. Puhuin nimenomaan pohdiskelevasta kirjoittamisesta, jonka itsensä tarkoitus selventää ajatuksia. Tämä on siis se kirjoittamisen laji, jota itse runsain mitoin harrastan.
Välttämättä ei aina oikeaan lopputulokseen tule päädyttyä, mutta tärkeintä onkin, että puheyhteys muihin aukeaa ja sitä kautta saa faktat kohdalleen.
Hyvä vertaus! Opettajana näen asian niin, että inputin ja outputin (vaikka suullisenkin) tulee olla tasapainossa. Liian usein tulee eteen se tilanne, että sanottava alkaa loppua kun ei lueta tarpeeksi…
Tarkoitatko Mari, että inputin ja outputin tasapaino on välttämätön opettajalle vai oppilaille? Todennäköisesti molemmille…
Kirjoitaminen, muodossa tai toisessa, tekee näkyväksi. Ei niin , että olisi olemassa vain jos kirjoittaa, mikä on kai ehdollista/narsistista, vaan niin, että tajuaa asiat paremmin kun on laittanut ne sanoiksi.
ainakin itse saatan jaaritella ja asian oihvi tulee keskellä, lopussa, missä sattuu. Mutta kun kirjoittaa, näkee heti missä se on?
Jos hengittää kunnolla, oikein syvään ja nautinnollisesti, tulee myös näkyväksi. 🙂
Inputin ja outputin käsitteet tuntuivat aluksi aika mekaanisilta, mutta hetken mietittyäni huomasin, että ne kuvaavat sittenkin osuvasti esimerkiksi lehtijutun tekoa. Tarkasti rajattu pienehkö teksti; input on materiaalin hankinta, output siitä tehty teksti.
Hengittäminen sen sijaan tuntui heti luontevalta. Assosioin sitä eteenpäin joogan kautta. Joogassa sisään- ja uloshengityksellä on aivan erityinen merkityksensä – ja ehkä kaikkein tärkeintä on pieni tauko niiden välillä. Mietin, että kirjoittamisessakin tauko lukemisen ja kirjoittamisen välissä on paikallaan. Se antaa tilaa ymmärtämiselle, jota kirjoittaminen sitten kirkastaa. Ehkä se kirkastaa myös sitä, mitä jättää kirjoittamatta.
Hauska nähdä, kuinka eri vertaukset miellyttävät eri ihmisiä. Kirjoittamisen ja hengittämisen yhdistäminen tuntui Saiturista vieraalta, mutta Anne Maria se taas miellytti. Input ja output ovat kaikessa mekaanisuudessaan varmasti jollekin toiselle hyvin konkreettisia käsitteitä.
Minäkin olen mielessäni usein rinnastanut kirjoittamisen hengittämiseen. Tarkoittaen sillä asian välttämättömyyttä, jokapäiväisyyttä ja jatkuvuutta. Toisin sanoen elämänmuotoa; elämää kirjoittaen. Kirjoittavaa elämänmuotoa ei tietenkään voi olla ilman lukemista.
Minulla on tähän liittyvä blogiteksti, jossa mietitään kirjoittamista identiteettinä, eli vähän siltä kannalta, kuka ”saa” olla kirjoittaja. Päädyn siinä antamaan ainakin itselleni luvan kutsua itseäni Kirjoittajaksi, koskapa Elän Kirjoittaen…
http://tyonohjaaja.blogspot.com/search/label/kirjoittaminen
Hyvä juttu. Mäpä kommentoin sitten sinne…
Jos kirjoittaminen on uloshengitystä ja lukeminen sisäänhengitystä, mitä on hengityksen pidättäminen?