Kirjoittaminen on siitä miellyttävä ammatti, että sitä voi halutessaan tehdä kotona ja minkälaisessa vaatetuksessa tai kunnossa tahansa. Tunnustan esimerkiksi, että tätä kirjoittaessani en ole vielä käynyt suihkussa, vaikka on jo iltapäivä. (Yleensä käyn kyllä suihkussa suhteellisen säännöllisesti…)
Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon eilen voittanut Leena Parkkinen sanoo haastattelussaan: ”Tämä on outo ammatti. Suurimman osan päivästä istuu vanhoissa pyjaman housuissa, joissa on reikiä, ja kirjoittaa.”
Reikäinen pyjama on mainio vaihtoehto kirjoittajan työvaatteiksi, mutta myös toisenlaisia koulukuntia esiintyy. Jerrold Mundis kirjoittaa kirjassaan Break Writer’s Block Now! että kirjoittamiseen kannattaa suhtautua kuin työhön ja siksi kirjoittamista varten kannattaa pukeutua samoin kuin työpaikalle mennessään.
NaNoWriMo:n perustaja Chris Baty taas ottaa mainiossa kirjassaan No Plot? No Problem!
toisenlaisen näkökulman. Hän suosittelee käyttämään kirjoittaessa erityistä kirjoituspäähinettä tai peruukkia. Hänen oma suosikkinsa on muovinen viikinkikypärä. Viikinkikypärä päässään on kuulemma mahdoton ottaa itseään liian vakavasti, kun kirjoittaa.
Itse kirjoitan mieluiten mukavissa mutta siisteissä vaatteissa ja suihkun jälkeen. Jos tunnen oloni nuhjuiseksi, tekstinteko on aina vähän vaikeampaa. Toisaalta olen joskus myös vaihtanut tai suorastaan poistanut vaatteita päästäkseni eroon jostakin tietystä tekstijumista. Työskentelyolosuhteet kumminkin vaikuttavat siihen, millaiselta kirjoittaminen tuntuu.
Moi Kalle! Vaatteiden vaihtaminen työn vaatimusten mukaan on hyvä idea. Hieman samanlainen idea kuin työskentelypaikan vaihtaminen tarpeiden mukaan.
Itse asiassa Chris Baty taitaa myös käyttää erilaisia hattuja tarpeen mukaan, välillä baseball-hattua ja välillä cowboy-hattua!
Teidän saittinne vaikuttaa muuten hyvältä! Pitää tutustua ajan kanssa.
Kotipäivinä = kirjoituspäivinä haluan, että oloni on mukava, mutta kuten Kalle, en halua olla nuhjuinen. Siispä hiukset pestään, föönataan ja vähän vahaa tai kiiltoa perään. Pukeutuminen voikin olla vapaampaa, vanhat flanelliset pyjamahousut, gorillatossut ja villapaita on talvella mukava ja lämmin. En pysty keskittymään kirjoittamiseen missään ”välitilassa”; jos olen esimerkiksi lähdössä ihmisten ilmoille, en pysty kirjoittamaan sanaakaan niissä vaatteissa, jotka silloin puen päälleni. Samaten kotiin tultua on vaatteet vaihdettava, jos aikoo saada aikaiseksi kappaleen tai pari.
Hei Outi! Eli työpäivät jakautuvat tavallaan kahteen ryhmään: koti- eli kirjoituspäiviin sekä sellaisiin päiviin, jolloin tohotetaan siellä ihmisten ilmoilla.
Minullakin menee paljolti näin. Silloin, kun pakollisia tapaamisia on paljon, tämä tuntuu myös vähän ongelmalliselta. On vaikea keskittyä kirjoittamaan, jos ei ole riittävästi rauhaa ympärillä.
Sellainen eräänlainen välitila, jossa onnistun kirjoittamaan, muodostuu läppäristä ja kahvilasta. Joskus onnistun aloittamaan aamun kirjoittamiseen keskittymällä, jos teen sen ennen pakollista tapaamista kahvilassa istuen.
Minullakin se menee samaan tapaan, vaikka en ammatikseni kirjoitakaan. Tekstiä syntyy jotenkin ihmeellisesti selkeämmin suihkun ja siistiytymisen jälkeen.
Itsekin huomaan vaatetuksen vaikuttavan persoonallisuuteen ja sitä kautta tekstiin. Nuhjuisissa hepeneissä en itse oikein pääse sille oikealle aaltopituudelle järkevän tekstin tuottamiseksi.
Kirjoituksestasi pisti muuten silmään tuo kirjoituspäähine ja erityisesti Chris Batyn viikinkikypärä. Omistan itse nimittäin lapsuusajoilta säästyneen – juuri samanlaisen – viikinkikypärän *lisää tähän vaivaantunutta naurahtelua*, joka kummasti lisää inspiraatiota, kun aikomuksena on kirjoittaa enemmän kieli poskessa =) Käyttö on tosin kohtuu vähäistä.
Unohtakaamme sopivasti se kahden litran kahviannos, jolla lopuksi saattaa kuitenkin olla enemmän vaikutusta tekstintuottokykyyn.
Lopuksi varmaankin tässä pätee vanha sääntö siitä, että käytä sitä mikä tuntuu hyvältä?
Mä olen itse asiassa ruvennut vähän haaveilemaan viikinkikypärästä… Saisikohan niitä pilailuvälinekaupasta?
Sieltähän niitä. Ei muuta kuin tilausta vetämään -> http://tinyurl.com/viikinki
Kiitos! Tuo päässä on ihan toisenlaista kohdata väitöskirjan haasteita!
Tsau!
Tämä onkin mielenkiintoinen aihe! Riippuu vuorokauden ajasta miten on tälläytynyt kirjoittaessa. Töiden jälkeen voi istahtaa koneelle ja katsoa alkaako kirjaimia tipahdella, mutta viikonloppuaamuisin usein ennen kirjoittamaan ryhtymistä käyn suihkussa, föönaan hiukset, laitan ripsarit, vähän poskipunaa ja tietenkin huulipunan. Porukka kotona kyselee minne olen menossa ja vastaan iloisena: kirjoittamaan! 🙂 Siis koskaan ei voi tietää kenet tapaa seuraavalla sivulla, on oltava hyvä fiilis. Vaatteet sen sijaan pitää olla rennot ja väljät, jos sitten sattuisikin viivähtämään koneen edessä monia tunteja!
Moi Janet! Tuo on tosi hyvä: ”Ei koskaan voi tietää, kenet tapaa!” 🙂