Leo Babauta on monella tavalla kiinnostava kirjoittaja. Hänen Zen Habits -bloginsa on yksi maailman suosituimmista. Olen lukenut myös hänen kirjansa Zen to Done sekä The Power of Less. Ne eivät ole kirjoja, joita olisin hehkuttanut monen viikon ajan kaikille vastaantulijoille. Jälkikäteen voin kuitenkin sanoa, että kirjat ovat todennäköisesti vaikuttaneet varsin paljon siihen, miten suhtaudun tai ainakin yritän suhtautua esimerkiksi työntekoon.
Jokin aika sitten Leo Babauta julkaisi uuden kirjansa Focus. Se jatkaa paljolti samoilla linjoilla kuin Zen Habits ja aiemmat kirjat. Keskeistä on asioiden yksinkertaistaminen ja oleelliseen keskittyminen. Erityisesti kirja sisältää ohjeita siitä, miten voimme irrottautua meitä koko ajan ympäröivien sähköisten viestimien vaikutukselta voidaksemme keskittyä luovaan työhön, kuten vaikkapa kirjoittamiseen tai kotiläksyjen tekemiseen.
Kirjan viesti on varsin yksinkertainen. Se on kuitenkin samalla hyvin tärkeä. Se on viesti, josta kannattaa muistuttaa itseään yhä uudestaan.
Uudenlainen kirja
Focus on kuitenkin kiinnostava kirja monella muulla tapaa. Se on ensinnäkin kirjoitettu alun perin verkkoon, ja lukijat saivat prosessin aikana kommentoida tekstiä. Kollektiivinen kirjoittaminen, verkkokirjat ja erilaiset wikit eivät sinänsä ole enää mikään kovin uusi juttu, mutta Focus on varsin onnistunut esimerkki tällaisesta kirjoittamisen tavasta.
Erityisen kiinnostavaa minun mielestäni on kuitenkin se, että kirja on täysin ilmainen. Se on ladattavissa ilmaiseksi pdf-muotoisena omalta kotisivultaan. Kirjan alussa on myös ”uncopyright”, jossa kirjoittaja ilmoittaa luopuvansa kaikista oikeuksistaan materiaaliin ja materiaalin olevan käytettävissä vapaasti jopa ilman mainintaa tekijästä.
Focus ei missään nimessä ole mikään valtava ja merkittävä opus. Uskoisin kuitenkin, että Leo olisi halutessaan saanut sen julkaistuksi myös kaupallisella kustantajalla.
Mitä järkeä on siinä, että laittaa kirjan ilmaiseksi verkkoon ja toteaa vielä, että materiaalia saa käyttää mainitsematta tekijää, jos niin haluaa?
Tietokirjoittamisen tulevaisuus?
Focus on selvästikin eräänlainen sisäänheittotuote. Se herättää ihmisten kiinnostuksen ja saa paljon mainintoja erilaisilla sivustoilla, myös tällä sivustolla. Todennäköisesti kirja herättää myös joidenkin sellaisten ihmisten kiinnostuksen, jotka sitten ostavat jonkin maksullisen tuotteen.
Focus-kirjastakin on olemassa myös maksullinen versio, joka sisältää runsaasti lisälukuja ja videomateriaalia. Tuo versio ei olekaan enää mikään halpa: se maksaa 34,95 dollaria. Lisäksi on vielä Kindle-versio hintaan 8,99. Kindle-versio sisältää lisäluvut mutta ei videoita. Ilmeisesti painettu kirjakin on tulossa, omakustanteena.
Kirjan tulevaisuudesta ja sähköisistä kirjoista on viime aikoina kirjoitettu valtavasti, ehkäpä kyllästymiseenkin asti. Hyviä ajatuksia löytyy vaikkapa Kari Haakanan blogista sekä New Yorker -lehden jo hieman vanhemmasta artikkelista.
Tarkastelen itse teemaa pienen suomalaisen tietokirjailijan näkökulmasta. Tuo näkökulma on tietysti aika erilainen kuin vaikkapa kustantajan näkökulma, lukijan näkökulma tai puhtaasti teknologinen näkökulma. Joka tapauksessa omasta mielestäni tietokirjoittamisen tulevaisuus on pikemminkin Leo Babautan edustamassa mallissa kuin vaikkapa Akateemisen kirjakaupan mallissa.
Kirjoja ja koulutusta
Olen kirjoittanut kaksi tietokirjaa, jotka ovat omissa genreissään menestyneet ihan mukavasti. Kirjoja on siis jopa myytykin, ja ensimmäisestä on otettu lisäpainos. Kirjoista saamani tulot ovat olleet kaiken kaikkiaan kuitenkin varsin vähäiset.
En sinällään halua vähätellä saamiani kirjoittajapalkkioita. Kaksi lasta ja asuntolaina takaavat, että kaikille lisätuloille on käyttöä. Kokonaistuloistani kirjoittajapalkkiot muodostavat kuitenkin hyvin pienen osan. Jos palkkiot suhteuttaa kirjoittamiseen käytettyyn aikaan, ne ovat mitättömät. Jopa kolmen päivän yliopistollisesta koulutuksestakin voi saada tietokirjan ennakkopalkkiota paremman korvauksen.
Uskoisin, että myös Leo Babauta saa melkoisen osan tuloistaan erilaisista suppeille ryhmille toteutetuista koulutuksista, esimerkiksi A-List Blogging Bootcamps -blogikurssista. Tällaisten kurssien hinnoittelu onkin hyvin toisenlainen kuin kirjalla. Osallistuminen esimerkiksi tuohon mainittuun kuuden viikon koulutukseen maksaa 285 dollaria.
Kirjojen kirjoittaminen on mielestäni erittäin tyydyttävää toimintaa, ja kirjojen avulla pystyy parhaimmillaan vaikuttamaan monen ihmisen elämään. Taloudellisesta näkökulmasta kirjat ovat kuitenkin minullekin eräänlaisia sisäänheittotuotteita. Niiden avulla olen esimerkiksi pätevöitynyt omalla alallani sekä saanut erilaisia koulutustöitä ja lopulta myös vakituisen työpaikan.
Minusta tuntuu, että sähköisen kirjan tulevaisuus on hyvin erilainen silloin, kun tarkastellaan kaikkein myyvintä kaunokirjallisuutta, ja silloin, kun tarkastellaan pienien painosmäärien tietokirjallisuutta. Ajatus siitä, että Akateeminen kirjakauppa myisi sähköistä versiota kirjastani 40 eurolla, joista sitten kolme euroa tuloutettaisiin verojen vähentämisen jälkeen minulle, ei loppujen lopuksi tunnu valtavan kiinnostavalta.
—
Käsittelen tulevan talven aikana blogissani enemmänkin tietokirjoittamisen ja rahan suhdetta. Liity mukaan keskusteluun!
Odotan mielenkiinnolla. Itse olen omakustanteista saanut sen verran rahaa, että on kattanut painatuskulut, ei puhettakaan ajan ja muiden kustannusten korvauksesta. Ei sillä, että olisin moista koskaan odottanutkaan. Tutkimuksia olen laittanut kansien väliin (lähes) pelkästään siksi, että halusin itse selvittää jotain ja työstä tuli (lähes) kirjan mittainen teksti.
Kaisa! Mä luulen, että kirjan kirjoittaminen tuo vain poikkeustapauksissa (bestsellerit) edes kohtuullisen korvauksen kirjoittamiseen käytetystä ajasta. Ja olen aika varma, että tilanne on sama myös englanniksi kirjoitettaessa. Toiminnan mielekkyys tulee siis jostain muualta. En minäkään ensisijaisesti rahan takia ole kirjoja kirjoittanut.
Toisaalta, jos johonkin käyttää paljon aikaa, kannattaa käyttää myös hieman aikaa sen miettimiseen, miten tuon homman saisi taloudellisesti mielekkäimmäksi. Näin siitäkin huolimatta, että Riku Korhonen eilen kirjoitti Hesarissa siitä, että kirjailijoiden ei pitäisi tapella ruoanmurusista. 🙂
Meillä vaikuttaisi olevan yhteisiä intressejä. Minua kiinnostaa erityisesti tämä kirjoittmisen ihmistä eheyttävä puoli. Samaan tapaan kuin antamalla puhella muotoja omille torjutuille ajatuksille, ihminen voi kirjoittaa itseään eheäksi. Ajattelen, että kirjoittamistila on luova itsehypnottinen tila, joka mahdollistaa oman tarinan luovan uudelleen muokkauksen. Normaali tietoisuudessa ihminen helposti torjuu osan minuuttaan, tämän luovan ennakkoluulottoman ja rohkean tiedostamattoman puolen, joka tietää vastauksia moniin asioihin.
Kiitos kommentista, Treenaaja! Oletko tutustunut James W. Pennebakerin kirjoittamisen terveyttä edistävään ja terapeuttiseen vaikutukseen? Lisätietoa löytyy täältä:
http://homepage.psy.utexas.edu/HomePage/Faculty/Pennebaker/Home2000/JWPhome.htm
http://www.amazon.com/Opening-Up-Healing-Expressing-Emotions/dp/1572302380/ref=sr_1_1?ie=UTF8&qid=1290681782&sr=8-1
Minulla on aikamoinen määrä eheyttävästä kirjoittamisesta kirjallisuutta, mutta tätä Pennebakerin kirjaa minulla ei ole. Olen toki törmännyt monissa yhteyksissä hänen nimeensä, joka on jäänyt korvieni väliin.
Tällä hetkellä lueskelen Celia Huntin ja Fiona Sampsonin kirjaa ”Writing Self & Reflexivity). Uskon, että tulevaisuudessa kirjoittamista tullaan käyttämään enemmän terapeuttisesti ihmisen itseohjautuvuuden lisäämiseen.
En ole itsekään tuota Pennebakerin kirjaa lukenut, joitain nettijuttuja vain. Vaikuttavat ihan hyviltä. Kirjoittamisessa on se hauska puoli, että se on terapeuttista, vaikka sitä ei sanottaisi terapiaksi. Toiset nimittäin suhtautuvat myös epäillen, jos jotain kutsutaan terapiaksi.
Veikkaisin, että kirjoittamisen terapeuttinen vaikutus (on tietysti yksilöllistä, missä määrin kirjoittaja siihen nojaa) piilee siinä, että johdonmukaisen tekstin ja sen ajatusmaailman selvä ylöskijoittaminen edellyttää asioiden ja niiden suhteiden järjestämistä. Tätä ei välttämättä aina nimittäin pelkästään niitä ajatellessa tajua. Paperilla se on järjestelmällisempää. Tietysti jos vielä sattuu nauttimaan kirjoittamisesta, niin silloin saa terapeuttisesta kirjoittamisesta myös tekemisen iloa, ja sehän on parasta se.. :o)