Vaikka sosiaalisen median rooli tiedonhaussa kasvaa koko ajan, ovat hakukoneet ja erityisesti Google yhä ihmisille hyvin tärkeä tapa etsiä tietoa ja jäsentää verkon materiaalia. Siksi verkkoon kirjoittaessa kannattaa huomioida hieman myös hakukoneita.
Hakukoneiden rooli on keskeinen etenkin silloin, kun etsimme tietoa jostain uudesta aiheesta tai kun haluamme selvittää hieman kattavammin, mitä tietystä aiheesta verkosta löytyy. Sosiaalisesta mediasta taas luemme juttuja, joita ystävämme suosittelevat tai joita on sivustoilla, joiden olemassaolosta tiedämme jo.
Hakukoneoptimointia
Joillain hyvin kilpailluilla aloilla hakukoneiden rooli on hyvin tärkeä. Tällaisia ovat esimerkiksi turismi ja kuluttajakauppa verkossa. Onkin olemassa jopa kokonaisia yrityksiä, jotka tekevät niin sanottua hakukoneoptimointia eli pyrkivät parantamaan asiakkaidensa sivuston näkyvyyttä hakukoneissa.
Hakukoneoptimoinnin tavoite on nostaa oma sivusto tai yksittäinen artikkeli korkeammalle sijalle hakukoneiden tuloksissa. Hakukoneoptimointi ei kuitenkaan ole mikään salatiede eikä edes kovin monimutkainen asia. Muutamalla yksinkertaisella periaatteella pääset jo pitkälle.
Kiinnitä huomiosi seuraaviin asioihin tekstissäsi, ja todennäköisyytesi päästä Google-haun alkupäähän kasvaa melkoisesti:
1) Mieti otsikointia
Otsikointi on tärkeää verkossa, ja myös hakukoneiden näkökulmasta otsikointiin kannattaa kiinnittää erityistä huomiota. Tekstisi pääotsikossa ja väliotsikoissa olevat sanat vaikuttavat siihen, miten hakukoneet sivuasi luokittelevat.
2) Hanki sivullesi johtavia linkkejä
Yksi tekijä, jonka perusteella hakukoneet luokittelevat sivuasi, on se, miten paljon siihen johtaa linkkejä muilta sivuilta. Koetapa siis miettiä vielä uudestaan, mihin voisit saada linkin omaan artikkeliisi. Kannattaisiko siitä mainita omalla kotisivullasi, tai voisiko aiemmin kirjoittamiisi artikkeleihin päivittää linkin tähän uuteen artikkeliin?
3) Muista title-elementti
Hakukoneoptimointiin liittyy myös tekijöitä, joihin et ehkäpä itse pysty vaikuttamaan. Jos kuitenkin pystyt, ne kannattaa huomioida.
Näistä tärkein on html-sivun niin sanottu title-elementti. Siinä määritellään teksti, joka näkyy www-selaimen yläreunassa ja joka tulee oletusarvoksi silloin, kun jokin sivu liitetään selaimen kirjanmerkkeihin.
title-elementti on myös hakukoneille tärkeää tietoa. Hakukoneet luokittelevat sivuja paljolti title-elementin perusteella, ja title:ssä näkyvä teksti näkyy myös hakukoneen tuloksissa. Kannattaa siis lisätä siihen kaikki oleellinen tieto.
Selvitäpä sivuston ylläpito-ohjelmasta tai ylläpitäjältä, voitko vaikuttaa siihen, mitä title-elementissä näkyy.
4) Käytä selkokielisiä verkko-osoitteita
Hakukoneet arvostavat myös niin sanottuja selkokielisiä verkko-osoitteita, sillä ne etsivät avainsanoja myös verkko-osoitteesta.
Selkokielinen verkko-osoite on esimerkiksi tällainen:
https://www.kokonaisvaltainenkirjoittaminen.fi/2011/11/11/verkkokirjoittamisen-perusteet/
ei siis tällainen:
https://www.kokonaisvaltainenkirjoittaminen.fi/?p=837
vaikka jälkimmäinenkin vie kyllä perille.
Selkokieliset verkko-osoitteet ovat yleensä yksi vaihtoehtoinen tapa ilmaista sivuston osoitteita. Esimerkiksi useat blogi-ohjelmat ja -palvelut antavat sinun itse päättää, millaista muotoa käytät.
Hämmentävän monet organisaatiot käyttävät monimutkaisia ja epäselviä verkko-osoitteita. Selkokieliset osoitteet on kuitenkin helpompi ymmärtää ja muistaa, ja hakukoneet pitävät niistä. Käytä siis niitä.
5) Hanki oma verkkotunnus
Hakukoneiden näkökulmasta ideaalitilanne on tietysti se, että käytössäsi on myös oma verkkotunnus eli domain (esim. kokonaisvaltainenkirjoittaminen.fi). Hakukoneet luokittelevat sivustoja niiden perusteella.
Jos sivustosi sijaitsee niin sanottuna alidomainina, esimerkiksi omablogisi.wordpress.com tai blogs.helsinki.fi/käyttäjätunnus, Google ei osaa hahmottaa sitä, mitä sivustosi sisältää, koska saman domainin alla on kaikkea mahdollista maan ja taivaan väliltä.
Oma verkkotunnus ei välttämättä tarkoita, että sinun täytyy itse ylläpitää sivustoasi. Esimerkiksi Blogger mahdollistaa myös oman verkkotunnuksen käytön. Jos sinulla on oma verkkotunnus, jossa on keskeinen sivustosi teemaan liittyvä avainsana, olet jo aika pitkällä.
6) Käytä avainsanoja
Pisimmälle viedyssä hakukoneoptimoinnissa pyritään varmistamaan, että myös itse teksti sisältää paljon aihepiirille keskeisiä avainsanoja. En itse ole koskaan lähtenyt sille linjalle, että sisällyttäisin tekstiini sanoja ja lauseita vain hakukoneita miellyttääkseni. Tärkeintä on mielestäni toimiva kokonaisuus, joka palvelee lukijaa.
Silti joissain tapauksissa erilaisten avainsanojen miettiminen voi olla paikallaan. Jos esimerkiksi kirjoittaa artikkelia tekstilajeista, kannattaa ehdottomasti sisällyttää tekstiin ja ehkäpä jo otsikkotasolle sana genre, joka on kutakuinkin tekstilajin synonyymi. Tekstilajia sivuava termi on taas tekstityyppi. Kannattaakin miettiä, olisiko järkeä mainita myös se tekstissäsi, jotta myös sillä hakusanalla googlaavat ihmiset päätyisivät sinun artikkeliisi.
Käytettyjä hakusanoja voi selvittää myös esimerkiksi Googlen Insights-työkalulla. Olen yhdessä tapauksessa toiminut hyvin laskelmoivasti sen avulla. Huomasin nimittäin, että yksi kirjoittamiseen liittyvä sana, jonka suosio on noussut vuosien varrella merkittävästi ja jolla on selkeät sesongit, on ”tekstitaito”.
Koska en itse ole varsinaisesti äidinkielen ylioppilaskokeen asiantuntija, pyysin äidinkielen sensorina toiminutta ystävääni kirjoittamaan aiheesta artikkelin. Tuo artikkeli on yksi tämän blogin suosituimmista, ja aina puolen vuoden välein, äidinkielen ylioppilaskoetta edeltävänä iltana, sadat abit ryntäävät lukemaan sitä.
Tämä ilmiö kertoo tietysti paljon abien mielenliikkeistä, mutta mitä hyötyä minulle siitä on?
No, ensinnäkin Larin artikkeli on mielestäni hyödyllinen ja hauska, ja se myös edustaa samanlaista ideologiaa, jota itsekin kannatan. Siksi haluan abien mieluummin lukevan sitä kuin jotain toista opastekstiä. Toisaalta, eihän sitä tiedä, vaikka joku noista sadoista abeista päätyisi seuraamaan blogiani tai vaikkapa ostamaan tai ainakin lukemaan kirjani.
7) Kirjoita paljon hyvää materiaalia
Edellä on käsitelty joitain osittain teknisiäkin seikkoja, joita verkkoon kirjoittamiseen liittyy. Jos osa niistä tuntuu olevan vaikutusvaltasi tai jopa käsityskykysi ulkopuolella, älä murehdi.
Ensisijaisesti sinun kannattaa kiinnittää huomiota siihen, että tuotat verkkoon aidosti hyviä kirjoituksia, joilla on annettavaa lukijoille. Lopulta ne saavat kyllä huomiota sosiaalisessa mediassa ja myös hakukoneissa.
Materiaalin määrä ja kirjoittamisen aktiivisuus ovat myös tekijöitä, jotka vaikuttavat hakukoneissa näkymiseen. Google analysoi sivustojen suosiota ja näkyvyyttä monella eri tavalla, todennäköisesti myös Google Readerin ja FeedBurnerin avulla.
Koeta saada aikaiseksi positiivinen kierre: hyvä materiaali saa lukijoita, jotka saavat aikaiseksi näkyvyyttä, joka taas tuo lisää lukijoita. Verkossa paljon on omissa käsissäsi.
—
Tässä suomenkielinen artikkeli, jossa pohdiskellaan hyvin hakukoneoptimoinnin eri puolia:
Hakukoneoptimointi on kuollut
Tässä kaksi hyvää englanninkielistä artikkelia aiheesta:
8 First Step SEO Tips for Bloggers
Search Engine Optimization for Blogs