Kiitos tästä matkasta: metaforien väärinkäyttö

Jokaisella äidinkielen opettajalla lienee jonkinlainen henkilökohtainen inhokki, jota teksteissä on vaikea sietää. Minä luen kirjoittamisen opettajana vuosittain satojen yliopisto-opiskelijoiden tekstejä ja lisäksi äidinkielen sensorin roolissa tuhansissa mitattavan määrän ylioppilastekstejä. Kenties suurin inhokkini näissä teksteissä ovat metaforat tai oikeastaan metaforien väärinkäyttö.

Metaforat, vertaukset ja muut kuvailmaukset ovat tietenkin tärkeä osa kielenkäyttöämme. Pöydässämme on jalat ja polkupyörässämme kissansilmä. Ylioppilasjuhlissa pidetty puhe, toivottavasti, koskettaa meitä. Voisi sanoa, että hyvä vertaus osuukin kuin nyrkki silmään! Kuvailmauksia on erilaisia, mutta lyhyesti sanottuna vertauksessa käytetään kuin-sanaa (olet kuin ruusu) ja metaforassa se jätetään pois (olet ruusu).

Metaforien ja muiden kuvailmausten väärinkäytöllä tarkoitan sitä, että sellainen asia, jonka on tarkoitus rikastuttaa tekstiä sekä tuoda oivalluksia tai jopa iloa muuttuukin asiaksi, joka latistaa tekstiä. Yksi tyypillisimmistä tavoista käyttää metaforia väärin on käyttää niitä yksinkertaisesti liikaa. Jos jokaisessa virkkeessä kohdataan vastarintaa, laitetaan kapuloita rattaisiin ja lisäksi vielä huokaistaan helpotuksesta, ainakin minä alan huokailla ihan muusta syystä.

Meillä on kirjoittaessamme käytettävissämme monenlaisia kielellisiä ja jopa typografisia tehokeinoja, kuten vaikkapa ajatusviiva ja, toinen opiskelijoiden suosikki, pilkuilla tai sulkumerkeillä erotettu lisäys lauseen sisällä. Mikään niistä ei varsinaisesti ole kielletty, ja oikein käytettynä ne tuovat tekstiin sävyjä ja tasoja. Melkein mikä tahansa tehokeino muuttuu liikaa käytettynä kuitenkin uuvuttavaksi maneeriksi. Niin muuttuu myös jatkuva metaforien vyörytys.

Toinen ongelma metaforissa on se, että toisinaan ne poikkeavat voimakkaasti tekstin muusta tyylistä. Yliopisto-opiskelijat, joita opetan, ovat todellisuudessa tosi hyviä kirjoittajia. Moni heistä ymmärtää esimerkiksi, että jos jotain asiaa tarkastelee ensin käsitteellisemmin, voi olla hyödyllistä havainnollistaa asiaa esimerkillä. Samoin moni heistä ymmärtää, että tekstin sisällä olevat siirtymät asiasta toiseen kannattaa jollain tavalla kirjoittaa auki. Mielestäni siirtymää seuraavaan kappaleeseen ei kuitenkaan kannata tehdä kysymällä “Mitä tämä tarkoittaa tavallisen kaduntallaajan näkökulmasta?” Kaikki ymmärtävät tämän ilmauksen, mutta neutraaliin asiatyyliin se ei kyllä kovin hyvin sovi.

Tästä koituu pahempi juttu kuin tuulimyllyistä — sanoi Sancho

Kun metaforia käyttää paljon, ainakin tarkemmin miettimättä, on myös todennäköisempää, että käyttää metaforia tavalla tai toisella sisällöllisesti väärin. Moni meille sinällään tuttu ilmaus saattaa olla vanha ja lopulta merkitykseltään aika epäselvä. Yksi suurimmista suosikeistani tässä sarjassa on “taistelu tuulimyllyjä vastaan”. Lukija saattaa tässä vaiheessa pyöritellä päätään ja ajatella, että ilmaus olisi marginaalinen, mutta todellisuudessa tämä visuaalinen metafora tulee vastaan yllättävän usein.

Tuulimyllyjä vastaan käydyn taistelun ongelma on se, että ilmaus on alun perinkin hyvin monitasoinen. Sanonta on tietenkin peräisin Cervantesin kuuluisasta romaanista Don Quijote. Siinä nimihenkilö kiertää aseenkantajansa Sancho Panzan avustuksella espanjalaista La Manchan aluetta ja syöksyy yhä uudestaan taistoon suuria vastustajiaan vastaan.

Ei ole käsittääkseni täysin selvää, mitä tuulimyllyjä vastaan taisteleminen lopulta kirjassa edustaa. Usein ilmauksella viitataan turhaan taisteluun tai taisteluun ylivoimaista vihollista vastaan. Sillä kuvataan siis altavastaajan sankarillisuutta ja idealismia.

Toisaalta ainakin englannin kielessä ilmaus selitetään yleensä nimenomaan kuvitteellisia vihollisia vastaan käytäväksi taisteluksi. Ulkopuolisten silmissä Don Quijote oli nimittäin hyvin harhainen, perinteisesti sanottuna siis hullu. Hän ei oikeastaan edes ollut ritari vaan alhaisen maalaisaateliston jäsen, joka päätti ylentää itsensä ritariksi. Hän luuli tuulimyllyjä jättiläisiksi eikä siis oikein edes ymmärtänyt, mitä ne ovat. Jos siis asemoi itsensä taistelemaan tuulimyllyjä vastaan, asemoi itsensä helposti samalla harhaiseksi tai kenties enemmänkin.

Tasot eivät lopu edes tähän. Tuulimyllyjä vastaan käyty taistelu luetaan toisinaan aivan toisen tason metaforaksi: Tuulimyllyjen rakentamista keskiseen Espanjaan rahoitti katolinen kirkko. Joidenkin mielestä Don Quijote kertookin taistelusta katolisen kirkon valtaa vastaan.

Ilmaus on ongelmallinen vielä yhdestä syystä: sitä käyttävät lähinnä ihmiset, jotka eivät ole Cervantesin romaania edes lukeneet. Minäkään en ole kirjaa lukenut, vaikka tässä sujuvasti esitän ymmärtäväni, mistä kirjassa on kyse. Ehkä tästä syystä kenties välttelenkin itse metaforaa kuin ruttoa.

Meillä on ollut pitkä ja upea matka

Kenties kaikkein suurin inhokkini metaforien joukossa on kuitenkin MATKA. En nyt rehellisesti sanottuna ole ihan varma, käyttävätkö opiskelijani sitä hirveän paljon, mutta kaikkialla muualla julkisessa keskustelussa MATKA tulee vastaan koko ajan.

Kun tosi-tv-sarja alkaa, alkaa myös matka. Kun sarja päättyy, voittajan matka oli “hieno kasvutarina”. Kun tosi-tv-tähteä sitten haastatellaan sarjan päätyttyä hänen pohtiessaan uransa jatkoa, tuntuu tosi luontevalta todeta, että “Olen tullut sen matkan päätökseen, missä se aarrearkku löytyy.” Kun julkkispari eroaa, Instagramissa kerrotaan, että “Meillä on ollut pitkä ja upea matka, seikkailu, joka on vienyt meitä eteenpäin.”

Olemme saaneet viime aikoina nähdä, kuinka Yhdysvalloissa on presidentin asetuksella toteutettu mitä kummallisempia asioita. Minä toivoisin, että Suomessa Tasavallan presidentti antaisi asetuksen, jolla kielletään MATKA-metaforan käyttö. Pelkään kuitenkin pahoin, että näin ei tule tapahtumaan. Totesihan Tasavallan presidentti nimittäin vaalituloksen ratkettua itsekin, kuinka TikTok on ollut hänelle “ihan uus matka!”

MATKA-metaforaa käytetään paljon, koska se tietenkin on monella tavalla tosi hyvä ja ymmärrettävä. Kaikki ymmärtävät, että matka alkaa, siinä on erilaisia vaiheita ja lopulta se päättyy. Melkein kaikkiin matkoihin sisältyy yllätyksiä ja raskaita asioita, mutta silti matka voi olla palkitseva kokemus. Liika on silti liikaa.

Sukella syvemmälle!

Eikö metaforia sitten mielestäni saisi ollenkaan käyttää kirjoittaessaan? Saa, todellakin! Mielestäni olisi kuitenkin tärkeä ymmärtää, että metaforat ja kuvailmaukset ovat kaunokirjallisia tehokeinoja. Sellaisina niiden tulisi tuoda tekstiin jotain lisää: jotain yllättävää ja innostavaa, jokin uusi taso. Jos metafora ainoastaan latistaa tekstiä ja tekee siitä samanlaisen kuin kaikista muistakin teksteistä, kuvailmaus ei todellakaan palvele tarkoitustaan. Mielestäni tämä pätee yhtä lailla opiskeluesseeseen, ylioppilastekstiin, Instagram-päivitykseen kuin haastatteluunkin.

Jos siis huomaat omassa tekstissäsi metaforan tai vertauksen, mieti, tuoko se tuohon tekstiin jotain lisää. Käytätkö metaforaa oivaltavasti? Jos olet kuullut metaforan aiemminkin, onko se hyvä asia (sinut ymmärretään) vai huono asia (sama on kuultu lukemattomia kertoja ennenkin)?

Jos haluat käyttää vaikkapa MATKA-metaforaa, mieti, voisitko mennä jollain tavalla hieman syvemmälle. Voisitko tehdä metaforasta oivaltavamman tai hieman monitasoisemman? Voisitko keksiä siihen edes pienen lisätwistin? Kenties voisit todeta, kuinka “Kilpailu oli melkoinen karhunkierros!” tai kuinka iloitset “matkasta, jolle et tiennyt haluavasi mutta jolla rakastat olla!” Tee matkastasi muistettava ja matkan arvoinen ja metaforistasi tekstisi arvoisia.