Yksi suosikkibloggaajistani, Chris Guillebeau, on julkaissut erinomaisen artikkelin Writer’s Digest -lehdessä. Artikkeli löytyy myös ilmaiseksi Chrisin blogista. Artikkeliin löytyy lisäksi pieni mutta hyödyllinen lisäjuttu Writer’s Digestin kotisivuilta.
Artikkeli on ehdotonta lukemista kaikille, joita kiinnostaa ammattimainen kirjoittaminen digitaalisuuden, internetin ja talouskriisin muuttamassa maailmassa. Chris esittelee siinä monenlaisia tapoja rahoittaa omaa kirjoittamista. Internet ja sosiaalinen media ovat tässä luonnollisesti tärkeässä osassa. Chris selittää myös, miksi hän usein kirjoittaa artikkeleita melkein tai täysin ilmaiseksi.
Varsin mielenkiintoista.
Taloudellinen puoli on tärkeä. Yllättävän moni kirjoittaja ei tunnu olevan lainkaan tietoinen siitä kokonaisuudesta – ja tässä kohdin tarkoitan siis ulkoisista piirteistä – joita korkeatasoisen, merkityksellisen tekstin luomisehtoihin liittyy. Mm. Kari Uusikylän teoksia kun lukee, niin niissä määritellään em. ehtoja erittäin tarkkaan.
Monin kohdin, kun asian on todella sisäistänyt, tajuaa, että kirjallisuuspiirit eivät muuten todellisuudessa edistä luovuutta juuri ollenkaan – ja siis henkiseltä kantilta tämä. Ilmapiirin tulisi olla vapaa, idea – ja ajatuskeskitteinen ja niin edelleen. Vastakkaisessa tapauksessa tuloksena on kaikkea muuta kuin edistystä – koko homma tulisi repiä alas ja rakentaa uudelleen. Mutta koska niin monet haluavat ehdoin tahdoin pitää em. malleista kiinni, on homma aika mahdoton. Keskustelin joku aika sitten Timo Vihavaisen kanssa, ja sanoin hänelle, että jos Suomesta haluaa päästä arvostetuksi kirjailijaksi ulkomaille, on hylättävä koko Suomen kirjallinen piiri ja sen perintö. Vihavainen oli samaa mieltä. Ja ovat muuten aika monet muutkin. Lannistua ei silti saa. Poikkeustapauksia löytyy aina, ja on hyvä, että he keskittävät toimintansa ja ajatuksensa, koska terve pohja tuottaa kaltaisiaan hedelmiä.
Kiitos kommentista, Jommi! Randy Ingermanson, jolla on hyviä ajatuksia esimerkiksi kirjojen markkinoinnista, sanoi jotenkin näin: ”Sotamiehet puhuvat strategiasta, luutnantit puhuvat taktiikasta ja kenraalit puhuvat logistiikasta.” Ajatuksena oli se, että todelliset ammattilaiset puhuvat hyvin arkisista asioista, koska ymmärtävät kaiken perustuvan niille.
Kirjoittamisessa tuo tarkoittaa esimerkiksi sitä, että markkinointi ja raha ovat todellisuudessa aika tärkeitä tekijöitä. Luulisin, että Suomessakin esimerkiksi ammattikirjailijat ovat tästä hyvin tietoisia. Aloittelijat tai kirjoittamisesta haaveilevat sen sijaan tuskin.
En ole Uusikylää lukenut, mutta toinen tunnettu luovuuden tutkija eli Csikszentmihalyi kirjoittaa Creativity-kirjassaan juuri siitä, miten eräänlainen arjen hallinta on monien menestyneiden luova työn tekijöiden luovuuden taustalla.
Juu! Mihaly on kova jätkä! Ja just tota arjen hallintaa käsittelee myös Uusikylä. Lukasepa sellaiset kirjat kuin ”Isät meidän” Ja ”Lahjakkaiden kasvatus”. Tajuttoman mielenkiintoisia teoksia.
Kirjoitan just kirjaa, jossa menestynyt brittiesseisti ottaa oppilaakseen huippulahjakkaan kirjoittajan, ja vähän samoja juttuja käsitellään siinä.
Koska luovuus on ihmisen henkisistä toiminnoista korkeimmalla tasolla, se vaatii ihan omat juttunsa, ennenkuin siitä saa kaiken irti. Mutta onnistuessaan se on upea kokemus, etenkin siinä vaiheessa, kun ns. ”Flow” käynnistyy.
Näkisin asian niin, että esim. kirjoittajakurssien vetäjät tuntuvat – siis tuntuvat – olevan hieman hakoteillä pohjarakenteen merkityksestä. Ihan sama asia, että merkityksekästä uraa ja tekstiä ei voi rakentaa epävakaalle pohjalle, niin ei myöskään luovuutta itseään. Jos siis lähtökohdat ovat oikeat, niin silloin kai kirjoittamista voidaan kutsua todella kokonaisvaltaiseksi?
Moi Jommi! Sori vähän verkkainen vastailu. Elämäni on hieman aikarajoitteista (murtunut nilkka ja päälle painava väitöskirja).
Kiitos noista Uusikylä-vinkeistä! Pitää tosiaan jossain välissä tutustua. Vaikuttavat molemmat mielenkiintoisilta. Luin syksyllä yhden Uusikylän haastattelun, ja se teki kyllä vaikutuksen.
Mä luin nuo Csikszentmihalyin pari kirjaa (Flow, Creativity) jo jokunen vuosi sitten, mutta huomaan palaavani niihin ajatuksiin aina uudelleen. Ne ovat näennäisestä yksinkertaisuudestaan huolimatta itse asiassa aika syvällisiä ja ehkä vaikeita sisäistääkin. Koko ajan tajuan paremmin, miten tärkeää on esimerkiksi se, että tyydytyksen saa itse tekemisestä eikä lopputuloksesta tai sen vastaanotosta.
Toinen mitä M.C. korostaa, on välittömän palautteen merkitys. (Ja tässä palaute ei tarkoita siis välttämättä samaa kuin kirjoittamisen ohjauksessa yleensä vaan ylipäätään responssia, havaintomateriaalia, josta voi nähdä, miten homma etenee.) Tässä suhteessa toisille voi sopia se Miina Supisen käyttämä metodi, jonka sulle linkkasin, eli 50 sivua kahdessa viikossa, ei laatuvaatimuksia. Silloin määrä on se kriteeri, jota ainostaan seurataan, ja silti lopputulos voi olla julkaistavaksi hyväksytty romaani. Mutta ei se ainoa tapa ole. Luen juuri James Ellroytä, ja niitä kirjoja ei taatusti voi kirjoittaa tajunnanvirtana. Ellroy tekeekin ilmeisesti äärimmäisen tarkat suunnitelmat kirjoistaan.
Ja sitten vielä keskeistä M.C.:n mukaan on hyvän suorituksen kriteerien sisäistäminen, koska muilta saatu palaute voi olla hyvin sattumanvaraista ja ristiriitaista. Tuo jälkimmäinen on haastavaa esimerkiksi väitöskirjan osalta, koska ei yksinkertaisesti ole vielä kokemusta.
Tällaisia ajatuksia tänään. Kuulostaa kiinnostavalta tuo sun kirjaprojekti!
Molemmat – sekä Uusikylä ja M.C – kirjoittavat tietysti asioista, jotka eivät aukea kaikille. Jos henkilö itse ei ole luova, niin osa voi mennä ohi, mutta jos hiemankin on, niin kyllä siitä tunnistaa itsensä hyvinkin nopeasti.
Tosta kirjoittamisprosessista sen verran, että itse koen yksi kirja kerrallaan – tyyppisen luomisen hirveän raskaaksi. Mäkirjoitan kahta tai mielummin kolmea yhtä aikaa, se on paljon helpompaa.Näennäinen ristiriita selittyy hyvin yksinkertaisesti sillä, että jos ajattelutyyli on tietynlainen, niin niitä ajatuksia voi kirjata ja jaotella teoksiin paremmin ja hallitummin, kuin että kirjoja olisi työn alla vain yksi.
Goethe käytti aikoinaan samaa metodia – ja sehän myös väänsi niitä teoksiaan aika pitkiä aikoja. Riippuu vähän siitä, millä tavalla kirjoittamista lähestyy.
Toi Chris on kyllä äärettömän mielenkiintoinen tyyppi. Ei mikään kotimainen Teemu Tavallinen Takahikiän umpikuja viidestä. Sillä on piristävän anarkistinen, räyhäkkä ja oivaltavan kannustava tyyli, tuulettaa ajatuksia ja antaa näkökulmia. Voisi kuvitella, että jos tollainen jannu tulisi Suomeen, täällä se luultavasti teilattaisi netissä 2000000-0.