En erityisen mielelläni sotke politiikkaa ja työtäni. Tällä viikolla, opetusministerin avoimen kirjeen myötä politiikka tuli kuitenkin liian lähelle työtäni.
En ole varma, onko mikään samanlainen julkinen kirjoitus herättänyt minussa näin voimakkaita tunteita. Yritän tässä kirjoituksessa analysoida, mistä tämä johtui. Käsittääkseni syynä olivat seuraavat kolme piirrettä kirjeessä.
1) Kirje on tekstinä erittäin huono
Opetusministerin avoin kirje on mielestäni tekstinä erittäin huono, sekä kieleltään että rakenteeltaan. Voisin käyttää tekstiä kielenhuollon kursseillani esimerkkinä substantiivitaudista ja tulen ehkä käyttämäänkin. Jos et tiennyt, substantiivitauti ei lähtökohtaisesti ole kovin toivottava ominaisuus tekstissä, ellei tavoitteena sitten ole kirjoittaa abstrakti teksti, joka ei lopulta sano oikein mitään.
Seuraavassa pari esimerkkiä:
”Tarvitaan laatua, tehokkuutta ja vaikuttavuutta parantavia uudistuksia.”
ja
”Näiden työnjakoon ja rakenteisiin liittyvien uudistusten lisäksi odotamme teiltä osana tulosneuvotteluja tekoja hallituksen kärkihankkeisiin liittyvien konkreettisten tavoitteiden edistämiseksi, tärkeimpänä toimet työelämään siirtymisen nopeuttamiseksi.”
Kirjoitus on abstrakti ja epämääräinen myös monella muulla tavalla. Mitä esimerkiksi seuraava virke todellisuudessa tarkoittaa?
”Valmistelemme opetus- ja kulttuuriministeriössä parhaillaan joitakin muutostyökaluja, jotka toivottavasti auttavat teitä työssänne laadun ja vaikuttavuuden nostamiseksi.”
Odotan jännityksellä, mitä nuo muutostyökalut tulevat olemaan. Pelkään kuitenkin, että mitään kovin konkreettista ne tuskin ovat. Parodialehti Lehti kommentoikin jo omalla tyylillään esimerkiksi tuota kohtaa kirjeessä. Voit lukea Lehden kirjoituksen täältä, mutta älä lue sitä, ellet kestä rankkaa kielenkäyttöä.
Kielensä lisäksi opetusministerin kirje on myös rakenteeltaan sangen kummallinen. Kuten Joel Kuortti analyysissään esittää, monenlaisia retorisia välineitä, ehkä hieman kuluneitakin, on käytössä. Monenlaisia asioita tullaan myös sanoneeksi. Silti minulle jäi lopulta epäselväksi, mikä tekstin lopullinen viesti oli.
Etenkin kirjoituksen aloitus (”Kun on ollut vaikeaa, on selviytymiskeinoksi aina valittu osaamisen vahvistaminen ja kansan sivistystason nostaminen.”) asettuu todella kummalliseen kontrastiin muun kirjoituksen kanssa, jossa pohjimmiltaan puhutaan ”kilpailuedun heikentymisestä” ja ”poisvalinnoista”. Palaan näihin ristiriitoihin lopussa.
2) Kirjeen väitteet ovat kyseenalaisia
Julkisessa keskustelussa on jo kyseenalaistettu useita kirjoituksen väitteitä ja vaadittu lähteitä etenkin tekstin sisältämiin vertailuihin muiden maiden kanssa. Keskityn itse kahteen yksityiskohtaan. Niistä ensimmäinen on tämä virke:
”Maailman huipulle tähtäävä maa ei voi olla tyytyväinen eikä tyytyä tilaan, jossa sen korkein huippu – tiede ja tutkimus – yltää kyllä hyvään, mutta ei maailman kärkeen.”
Oma työnantajani, Helsingin yliopisto sijoittuu useimmissa kansainvälisissä yliopistovertailuissa sijoille 75–100, joillain aloilla (esimerkiksi humanistiset tieteet) vielä selvästi paremmin. Melkein kaikki Suomen yliopistot sijoittuvat maailman 500 parhaan yliopiston joukkoon. Se on tämän kokoiselle maalle aivan käsittämättömän hyvä suoritus.
Maailmassa on erilaisten arvioiden mukaan ja erilaisista määrittelytavoista riippuen 10 000–30 000 yliopistoa. ”Kärki” on tietysti kovin suhteellinen asia, mutta opetusministerin käsitys asiasta on mielestäni vakavasti harhainen. Olemme nyt melkein niin lähellä kärkeä kuin se absoluuttisesti edes on mahdollista.
Helsingin yliopisto on asettanut strategiassaan tavoitteekseen nousta maailman 50 parhaan yliopiston joukkoon. Se on todella kova tavoite. Tyypillisesti eri vertailuissa (esimerkiksi QS ja THE) on maailman 50 parhaan yliopiston joukossa noin kymmenen yliopistoa, jotka eivät ole englanninkielisiä. Ja voin kertoa, että vaikkapa Ruotsissa, Saksassa, Sveitsissä ja Ranskassa on aika paljon hyviä yliopistoja.
Opetusministerin kommentti tuntuu vähättelevältä ja jopa loukkaavalta. Jos hän aidosti haluaisi dialogiin yliopiston johtajien ja henkilökunnan kanssa, kannattaisi valita toisenlainen strategia. Yksi vaihtoehto olisi kiittää yliopistoja siitä hienosta työstä, jota ne ovat onnistuneet tekemään, ja alkaa sen jälkeen pohtia, miten nykyinen korkea taso voidaan ylläpitää tai miten sitä voisi ehkä jopa parantaa.
Toinen kyseenalainen väite, jonka haluaisin kirjeestä nostaa esille on tämä:
”Kannustan yliopistoja ja ammattikorkeakouluja myös omaan, sisäiseen työhön ”byrokratian purkamiseksi”. Nykytila, jossa jopa 40 prosenttia henkilöstöstä työskentelee muissa kuin opetus- ja tutkimustehtävissä, ei varmasti kenenkään mielestä ole tyydyttävä.”
Tämä on erinomainen esimerkki siitä, kuinka numeerinen faktatieto lisää näennäisesti tekstin vakuuttavuutta mutta kuinka sitä todellisuudessa voi tulkita täysin omien tavoitteiden mukaisesti. ”40 prosenttia” ei lähtökohtaisesti ole vähän, eikä se ole paljon. Kirjoittaja voi esittää sen kummaksi haluaa. Opetusministerin muotoilemana määrä on kuitenkin ilmeisen epätyydyttävä eli tässä tapauksessa siis liian suuri.
Kuten esimerkiksi Heikki Patomäki on tuonut esille, monissa maissa muun kuin opetus- ja tutkimushenkilöstön määrä on todellisuudessa selkeästi Suomea suurempi. Ja kuten muualla on jo todettu, esimerkiksi eduskunnassa toimii jopa 75 prosenttia henkilöstöstä muissa kuin kansanedustajan tehtävissä. Onko se paljon? Kuulostaa paljolta. Onko se kenenkään mielestä tyydyttävä tilanne? En lähtisi ihan heti ottamaan kantaa, mutta minulla ei ilmeisesti ole ministerin itseluottamusta yleistävien ja yksinkertaistavien väitteiden esittämiseen.
3) Kirjeen ajoitus on käsittämätön
Vain vähän aikaa sitten uutisoitiin, kuinka nykyinen hallitus leikkaa yliopistojen rahoitusta 500 miljoonalla, heti edellisen hallituksen 200 miljoonan leikkausten perään. Tämän seurauksena esimerkiksi Helsingin yliopisto on aloittanut yt-neuvottelut yhteensä 1200 henkilön eli joka seitsemännen työntekijän vähentämiseksi henkilökunnasta.
Miten tässä tilanteessa ministerille tulee edes mieleen aloittaa kirjeensä näin:
”Suomi on ollut historiassaan monia kertoja vaikeiden tilanteiden edessä. Kun on ollut vaikeaa, on selviytymiskeinoksi aina valittu osaamisen vahvistaminen ja kansan sivistystason nostaminen.”
Lukijana on todella vaikea hahmottaa, onko kirjeen tavoitteena vain provosoida vai onko sen kirjoittamisen lähtökohtana pelkkä arvostelukyvyttömyys. Opetusministerin mukaan avoimen kirjeen tavoitteena oli herättää keskustelua. Mikäli tavoitteena oli keskustella muustakin kuin ministeriön viestinnän heikkoudesta, tarvitaan parempi suoritus.
Kimmo Svinhufvud
Kirjoittaja työskentelee tutkijatohtorina Helsingin yliopistossa, Suomen Akatemian rahoittamassa Intersubjektiivisuus vuorovaikutuksessa -huippuyksikössä. Tieteentekijöiden liitto valitsi hänet vuonna 2014 Vuoden tieteentekijäksi.
Kuva: Angela Vincent (Flickr)
Kiitos analyysistä.
On hykerryttävää nähdä, miten opetusministeri sananmukaisesti kusaisee vastatuuleen avoimella, mitäänsanomattomalla kirjeellään.
Eipä ministeri varmaan tullut ajatelleeksi, että kohderyhmästä löytyy aimo annos asiantyntijuutta näkemään mokoman sepustuksen läpi.
Älkää Sannia suomiko, hän tekee vain kuten isot pojat ovat käskeneet.
Kirjoituksen tiimoilta tulin ajatelleeksi ministeriöiden epäsuhtaista henkilöstörakennetta. Kauhea. Ministeriön toiminta tehostuu Grahn-Laasoslaisittain irtisanomalla ylimääräinen henkilökunta, jotta saadaan ministeri-muu henkilökunta -suhdeluku toimivaksi. 50-50?