Olen ollut nyt kolme viikkoa sairaslomalla, ja oikeastaan ainoa esine, jota olen jaksanut kädessä pitää, on puhelin. Tästä syystä olen lukenut aivan käsittämättömän määrän koronaan liittyviä uutisia, artikkeleita ja somepostauksia. The Lancetia luen nykyisin aamupalapöydässä.
Kiinnostukseni koronaan voi laittaa osittain pakkomielteisiin taipuvaisen luonteeni piikkiin. Toisaalta tämänhetkinen tilanne on myös viestinnällisesti hyvin kiinnostava, eli tarkastelen tätä asiaa koko ajan myös ammatillisesta näkökulmasta. Lisäksi yritän tietysti, hieman peloissanikin, hahmottaa, mikä minua itseäni vaivaa ja miten perheeni tulisi tämän kaiken keskellä toimia.
Yksi viimeisen kolmen viikon aikana koronan yhteydessä toistuvasti esille tuleva näkemys liittyy siihen, kuka etenkin sosiaaliseen mediaan saa koronasta kirjoittaa. Toisinaan aihetta lähestytään humoristisesti tai meemimäisesti. Moni varmaan törmäsi terveysbloggari Novus Adituksen parodiatodistukseen virologian ja epidemologian tutkinnon suorittamisesta:
Toisinaan samaa asiaa lähestytään asiaperusteisemmin, kuten vaikkapa tässä Tervettä skeptisyyttä -sivuston Facebook-kirjoituksessa. Siinä todetaan esimerkiksi, ihan perustellusti, seuraavaa:
[Sosiaalisen median koronakeskustelussa] on paljon hyvää; oikeita asiantuntijoita ja instituuttien kanavia jakamassa hyvää tietoa. Paljon tiedonjanoisia kansalaisia, ketä kiinnostaa parhaat toimenpiteet ja tieto niiden taustalla. Ikävä kyllä keskustelussa tuntuu olevan vähintään yhtä paljon pahaa; koronaviruksen kanssa levinneisyydessään kilpailevan Dunning-Kruger-epidemian sairastuttamia nojatuoliasiantuntijoita, jotka esittävät mutunäkemyksiään harhaisen itsevarmuuden matalalla rintaäänellä. Puhumattakaan suoranaisen valetiedon levittäjistä.
ja
On aina todennäköisempää, että asiantuntija tietää aiheesta enemmän, kuin ei-asiantuntija.
Toinen hieman samankaltainen, hivenen kärjekkäämpi kirjoitus on dosentti Harri Hyppölän Facebook-kirjoitus. Siinä puolestaan todetaan esimerkiksi seuraavaa:
Mutta jos oikeasti luulee tietävänsä asiat paremmin kuin hallituksen käyttämät asiantuntijat, niin silloin kannattaa kirjoittaa ministeriöön tai THL:lle, ei pelkästään Facebookiin.
Twitter on tietysti sitten vielä oma lukunsa. Siellä sama asia voidaan sanoa vielä suorasukaisemmin. Tässä esimerkkinä yksi koronakeskustelussa saamani kommentti:
THLn toiminta perustuu ammattitaitoon. Onko täällä joku pätevämpi?
Luulen ymmärtäväni jollain tasolla, mistä kaikki nämä viestit kumpuavat. Korona on tolkuttoman monimutkainen ilmiö, ja siihen liittyvää tutkimustietoa tai edes kokemustietoa on lopulta vielä hyvin vähän. Koronaan liittyvää misinformaatiota ja valeuutisia on selvästi myös paljon. Vielä suurempi ongelma on tietysti vielä se, että periaatteessa ainakin koulutuksensa tai asemansa puolesta asiantuntijaksi profiloituvat henkilöt välittävät somessa uutisia ja tietoa, joka ei lopulta kestä lähempää tarkastelua. Koronauutisia lukiessa ja etenkin somea seuratessa vaaditaan nyt entistä suurempaa tarkkaavaisuutta. Sinällään allekirjoitan kyllä Tervettä skeptisyyttä -sivuston postauksen ohjeet:
Meidän ei siis kannata lähestyä asiantuntijatietoa tavoitteenamme etsiä, kuka on oikeassa – kukaan ei välttämättä ole. Sen sijaan me voimme lähestyä tietoa sen kehittymisen näkökulmasta. Ketkä asiantuntijat seuraavat tilannetta aktiivisesti ja päivittävät näkemyksiään johdonmukaisesti uuden tiedon myötä? Ketkä käyvät keskustelua muiden asiantuntijoiden kanssa selvittääkseen erimielisyyksien syyt ja ratkaisut?
Vaatimusten varjo
Vaikka siis periaatteessa ymmärrän edellä esittämieni kirjoitusten pääväitteet ja allekirjoitan ainakin osan niistä, silti minusta kaikkiin näihin kirjoituksiin sisältyy myös aavistuksen synkempi sivujuonne, josta en pidä: Niissä tavallaan pyritään rajoittamaan sitä, kuka koronasta saa kirjoittaa. Voisi sanoa, että niissä myös ajatellaan, että vain henkilöt, joilla on tietynlainen pohjakoulutus (yleensä virologi tai epidemologi tai vähintään lääkäri), saavat kommentoida koronapandemiaa ja sen leviämistä. Ja vaikka edellä esittelemissäni teksteissä pääsääntöisesti eksplisiittisesti todetaan, että tekstin kirjoittaja ei pidä itseään pätevänä kommentoimaan koronaa, samalla ikään kuin implikoidaan, että suurin osa ihmisistä ei ole päteviä kommentoimaan koronaa ja että tekstin kirjoittaja tietää tämän näitä ihmisiä paremmin.
Tällaisessa ajattelussa on suuria ongelmia. Jos se viedään yhtään pidemmälle, meidän pitäisi oikeastaan todeta, että THL:n pääjohtaja Markku Tervahauta ei oikeastaan ole pätevä kommentoimaan koronapandemiaa. Käsittääkseni hän on tutkijana aikoinaan erikoistunut sydän- ja verisuonitauteihin, ja suurimman osan työurastaan hän on tehnyt hallinnollisena johtajana, esimerkiksi Leppävirran kunnanjohtajana ja Kuopion apulaiskaupunginjohtajana. Aika monessa paikassa hän nyt kuitenkin koronaa kommentoi. On mielestäni kuitenkin tosiasia, että hän kommentoi koronaa ensisijaisesti institutionaalisen asemansa takia, ei varsinaisen koronaan liittyvän asiantuntemuksensa pohjalta.
Tiukasti ottaen Tuomas Aiveloa ei myöskään saisi pitää korona-asiantuntijana. Hän nimittäin ei ole virologi eikä lääkärikään. Hän on ekologi ja evoluutiobiologi, jonka oma tutkimus on keskittynyt loiseläimiin, ei viruksiin. Tämä asia onkin toki tuotu esille joissain keskustelupalstojen ivallisissa kommenteissa. Jostain syystä kuitenkin Helsingin Sanomat, YLE ja moni muukin media haastattelee Aiveloa toistuvasti.
Olen itse päätynyt seuramaan Aiveloa jo pidemmän aikaa Twitterissä ja myös hänen bloginsa kautta. Minun silmissäni hän näyttää henkilöltä, joka kykenee nopeasti ottamaan haltuun monimutkaisia asioita, lukemaan sujuvasti lääketieteellisiä tutkimuksia sekä ennen kaikkea viestimään näistä ymmärrettävästi ja ihmisläheisesti. Minä itse asiassa kaipaisin juuri tällaista virologia Suomen tiedotusvälineisiin ja sosiaaliseen mediaan, mutta vielä ei ole vastaan tullut. Koska vaihtoehtona tarjolla on vain THL:n Mika Salminen, luen jatkossakin Aiveloa.
Entäs me ihmistietelijät?
Entä saavatko koronapandemiaa kommentoida sellaiset ihmiset, joilla ei lainkaan ole luonnontieteellistä koulutusta, eli esimerkiksi sellaiset kuin minä? En ole missään vaiheessa kuvitellut olevani virologian, epidemologian tai lääketieteen asiantuntija, päinvastoin. Toisaalta pidän itseäni kuitenkin jonkinasteisena viestinnän asiantuntijana. Opetan kirjoittamista ja verkkoviestintää tutkijoille, asiantuntijoille ja valtion virkamiehille ja luulen ymmärtäväni jotain niistä ongelmista, joiden kanssa omasta alastaan viestivät asiantuntijat painiskelevat. Olen myös suhteellisen tottunut lukemaan melkein minkä tahansa alan tutkimustekstejä, joskin huomaan, että ainoastaan laadullista tutkimusta tehneenä tutkijana kykyni arvioida kriittisesti määrällisen tutkimuksen tutkimustuloksia on hyvin rajallinen.
Ainakin minä suorastaan kaipaan sitä, että koronasta kirjoittavat muutkin kuin virologit, lääkärit ja luonnontieteilijät, vaikka heitä kaikkia arvostan myös. Esimerkiksi yhteiskuntatieteilijät ovat usein hyvin tottuneita lukemaan viranomaisten dokumentteja ja poliittista viestintää tai tarkastelemaan jonkin tietyn alan toimintaa laajemmassa kontekstissa. Tällainen näkökulma on mielestäni erittäin arvokas tällä hetkellä.
Esimerkiksi tämä Ruotsissa asuvan italialaisen antropologin näiden kahden maan koronalinjausten eroja pohtiva artikkeli oli ainakin minulle informatiivisempi kuin viime kädessä tyhjäksi jäävä pohdinta siitä, onko R0 Ruotsissa yli vai alle 3. Toisinaan luen mielelläni jopa toimittajien kirjoittamia artikkeleita, ainakin silloin, jos toimittajat tuntuvat ymmärtävän asiaa, josta he kirjoittavat, ja ovat tehneet muutamaa Google-hakua enemmän työtä. Hyvä esimerkki tällaisesta tekstistä on The Atlantic -lehden artikkeli koronan aerosolitartuntaan ja hengityssuojainten hyötyyn liittyvästä keskustelusta,
Virallisen tiedotuksen puutteet
Tästä päästään kirjoitukseni seuraavaan keskeiseen teemaan: Olen yhä sitä mieltä, että koronaan liittyvän viestinnän suurin ongelma eivät ole valeuutiset eivätkä edes somen hyvää tarkoittavat mutta asiaa todellisuudessa varsin vähän tuntevat maallikot. Suurin ongelma on mielestäni se, että koronaan liittyvä virallinen viestintä on epämääräistä, ristiriitaista ja paikoin myös ammattitaidotonta.
En viittaa tällä lainkaan hallituksen viestintään. Sen verran kuin olen hallituksen tiedotustilaisuuksia jaksanut seurata, hallituksen viestintä on tehnyt minuun erittäin suuren vaikutuksen, etenkin, kun olemme historiallisen vaikeassa tilanteessa. Viittaan ensisijaisesti THL:n viestintään tiedotustilaisuuksissa, viraston verkkosivuilla ja tiedotusvälineissä.
Edellisessä kirjoituksessa tarkastelin jo sitä, miten THL:n viestintä on systemaattisesti perustunut faktoihin, jotka jälkikäteen osoittautuvat vääriksi. Tämä ei sinällään ole yllättävää, koska tilanne muuttuu koko ajan ja melkein kenelläkään ei ole varmaa tietoa melkein mistään. Kyse ei siis ole siitä, että kritisoisin varsinaisesti sitä, että THL ei tiedä asioita. Kritisoin sitä, miten se toimii tilanteessa, jossa se ei selvästikään tiedä asioita.
Otan pari uutta esimerkkiä. THL:ää kritisoitiin monesta suunnasta pitkään siitä, että Suomessa tehtiin koronatestejä hyvin tiukoilla kriteereillä ja määrällisesti joihinkin muihin maihin (esimerkiksi Saksa ja Islanti) verrattuna varsin vähän. Tämä oli myös WHO:n suositusten vastaista. Helsingin Sanomien haastattelussa 19.3.2020 THL:n terveysturvallisuusjohtaja Mika Salminen perusteli testien suhteellista vähäisyyttä sillä, että ”Testi ei ole hoitokeino.” Lisäksi hän totesi:
Emme totta puhuen ymmärrä WHO:n linjausta testaamisessa. Emme saa sitä tautia enää kokonaan maailmasta pois. Jos joku näin väittää, ei ymmärrä pandemioita.
Lausunnot olivat minusta jo alun perin aivan käsittämättömiä. Jos Salminen ei ymmärrä WHO:n linjausta, jostain olisi kenties voinut löytyä joku, joka hänelle ne selittää. Vaihtoehtoisesti THL olisi voinut myös noudattaa WHO:n linjausta, vaikka ei sitä ymmärtäisikään.
Kiinnostavaa onkin, että vain vajaat pari viikkoa myöhemmin THL:n linja muuttui täysin. 1.4.2020 THL tviittasi:
#Koronavirus -testauksen nopea lisääminen Suomessa on tärkeää
Testitulos auttaa sairastunutta suojaamaan lähipiiriään mahdolliselta tartunnalta
Testauksen lisääminen parantaa myös epidemian leviämisen seurantaa
Ilmeisesti joku viimein ymmärsi, mitä hyötyä laajasta testaamisesta voi olla. Minä en ole kuitenkaan nähnyt selkeää ja uskottavaa selitystä sille, miksi linja (taas kerran) muuttui lähes täysin. Nähtäväksi jää myös lisättiinkö testausta todellisuudessa käytännössä.
THL vastaan Imperial College
Toinen esimerkki liittyy THL:n laatimiin skenaarioihin koronatartuntojen ja koko taudin etenemisestä Suomessa. Oletettavasti monet hallituksen toimenpiteistä perustuvat näihin skenaarioihin. THL on toki tiedottanut näistä laskelmista mutta lopulta varsin vähän siitä, mihin ne perustuvat. Erittäin paljon hämmennystä on aiheuttanut se, että THL:n laskelmat ovat johdonmukaisesti optimistisempia kuin esimerkiksi englantilaisen Imperial Collegen tutkijoiden vastaavat skenaariot, joita Ison-Britannian hallitus on lopulta käyttänyt omien linjaustensa tukena.
En taaskaan väitä, että THL:n laskelmat ovat virheellisiä. Kompetenssini ei riitä sen arvioimiseen mitenkään, eikä lopullista vastausta taida olla kenelläkään muullakaan. Minä itse asiassa toivon, että nuo ennustukset osuvat oikeaan, sillä ne ovat, no, sangen optimistisia. Silti kaipaisin erittäin paljon enemmän avoimuutta siihen, miten THL:n käyttämiin taustamuuttujiin on lopulta päästy.
Aihetta on jonkin verran avattu ainakin kahdessa haastattelussa. Helsingin Sanomien haastattelussa 19.3.2020 kommentoidaan THL:n ja Imperial Collegen laskelmien eroa näin:
THL:n ylilääkäri Leino sanoo, että Imperial Collegen arvio perustuu ajatusvirheelle.
Pari viikkoa myöhemmin 1.4.2020 ilmestyneessä YLEn haastattelussa jatketaan samalla linjalla:
Meidän käsityksemme mukaan Imperial Collegen raportissa on yliarvioitu sairastavuuden ja kuoleman riskiä aliarvioimalla tartuntojen määrä. Täytyy muistaa, että kyseessä näyttää olevan helposti leviävä virus, professori Kari Auranen sanoo.
Imperial Collegen laskelmien vähättely on sinällään pieni yksityiskohta, mutta minua se kyllä hieman hämmentää. En itsekään pidä brittitutkijoita minään jumalina, mutta Imperial College on massiivinen ja todella korkeatasoinen yliopisto. Eri kansainvälisissä vertailuissa se sijoittuu maailman kymmenen tai kahdenkymmenen parhaan yliopiston joukkoon, ja se on tuottanut esimerkiksi varsin suuren määrän Nobel-palkittuja tutkijoita.
En myöskään väitä, että Suomen tilanne olisi samanlainen kuin Ison-Britannian. Suomi eroaa Isosta-Britanniasta hyvin monella tavalla, ihan pelkästään väkiluvun, väentiheyden ja tehohoitopaikkojen määrän suhteen, maantieteellisistä, kulttuurisista ja taloudellisista eroista puhumattakaan. Mutta jos THL:n tutkijoilla on pokkaa arvostella Imperial Collegen laskelmia, voisiko heillä olla pokkaa julkistaa omat laskelmansa avoimesti, kuten Imperial Collegen laskelmien kohdalla on tehty? Toimittajat yrittävät välillä sinnikkäästi näitä taustatietoja tutkijoilta nyhtää, mutta niiden avoimuus olisi kaikkien kannalta paras asia, jos siis avoimuutta lopulta halutaan.
Ymmärrän hyvin, että THL tekee työtään valtavan paineen alaisena. Ymmärrän myös, että THL:n budjettia ja henkilöstömäärää on viime vuosina karsittu varsin rajusti ja että me kaikki kärsimme nyt näiden ratkaisujen seurauksista. Silti on pakko todeta, että valtion virastoksi THL on yhä varsin suuri, 971 henkilöä. Samoin olen myös sitä mieltä, että hyvää viestintää on mahdollista tehdä myös jossain määrin rajallisilla resursseilla, ainakin jos tuota viestintää ylipäätään pidetään tärkeänä osana toimintaa. Jos resurssit todella ovat liian vähissä, THL voisi pyytää apua viestintäänsä esimerkiksi valtioneuvoston kansliasta.
Tällä hetkellä kiinnostava teema THL:n viestinnässä ovat suositukset hengityssuojaimen käyttöön. Asiasta on hyvin monenlaisia näkemyksiä, eikä yksimielisyyttä siis missään nimessä ole. Aasiassa hengityssuojien käyttö on ollut yleistä jo vuosikausia. Yhä useampi länsimaa on kuitenkin myös alkanut suositella tai vaatia hengityssuojaimen käyttöä julkisilla paikoilla. Näyttöä siitä, että koronavirus näyttää ennen ajateltua useammin tarttua oireettomilta ihmisiltä ja että tartunnassa myös pienet ilmateitse kulkevat hiukkaset ovat ajateltua keskeisempiä, alkaa kerääntyä myös yhä enemmän. Hyvä aiheeseen liittyvä artikkeli on Ed Yongin artikkeli The Atlantic -lehdessä, johon jo aikaisemmin viittasin.
Kiinnostavaa on, että nyt THL asettuukin vahvasti WHO:n suositusten puolelle. Tällä hetkellä THL:n verkkosivuilla sanotaan näin: ”Muut henkilöt, kuten matkailijat tai asiakaspalvelutyötä tekevät henkilöt, eivät todennäköisesti hyödy suu-nenäsuojuksen käytöstä. Ei ole näyttöä siitä, että suu-nenäsuojuksen laaja käyttö estäisi tartuntoja väestössä.” Jään mielenkiinnolla odottamaan, milloin näyttöä on THL:n mielestä tarpeeksi.
Turun yliopiston työelämäprofessori Tiina Raevaara ja Mediuutisten päätoimittaja Anne Lahnajärvi pohtivat tässä YLEn haastattelussa 4.4.2020 ansiokkaasti koronaan liittyvää epävarmuutta ja viestintää. Raevaara toteaa haastattelussa:
Vaikka vaaditaan varmuutta, pitää uskaltaa sanoa varmana vain se, mikä on varmaa.
Olen täysin samaa mieltä. En silti ymmärrä, miksi THL väittää näin: ”Ei ole näyttöä siitä, että suu-nenäsuojuksen laaja käyttö estäisi tartuntoja väestössä” kun todellisuudessa tämä väite on yhtä tosi: ”Ei ole näyttöä siitä, että suu-nenäsuojuksen laaja käyttö ei estäisi tartuntoja väestössä.” Eikö ohjetta voisi mitenkään muotoilla näin: ”Suu-nenäsuojuksen käyttö saattaa estää koronatartuntaa ja koronan tartuttamista, mutta varmaa näyttöä tästä ei ole. Suojuksen käyttö voi olla hyödyllistä esimerkiksi kauppakäynnin yhteydessä, kunhan ei kuvittele suojuksen täysin estävän tartuntoja ja kunhan käsihygieniasta muistaa huolehtia erittäin huolellisesti.”
YLE – taas kerran
Edellä olen kritisoinut laajasti THL:n viestintää koronatiedotuksessa. Sananen vielä tiedotusvälineistä ja lähinnä YLEstä, koska se on verotuloilla rahoitettu julkisen palvelun mediatalo.
YLEssä tehdään paljon erittäin hyvää journalismia, myös koronaan liittyen. Valitettavasti YLEssä tehdään myös paljon melko huonoa tai faktapohjaltaan kyseenalaista journalismia, ja toisinaan tämä heikkotasoinen journalisimi saa yhtä paljon näkyvyyttä kuin se laadukas journalismi.
Edellisessä kirjoituksessani pohdin YLEn kummallista viestintää yli 70-vuotiaiden kaupassakäynnin osalta. Tässä toisenlainen esimerkki: 31.3.2020 YLE julkaisi uutisen, jonka mukaan The Lancet -lehdessä julkaistun uuden tutkimuksen mukaan koronaviruksen kuolleisuusaste on alle prosentin.
En pysty enää tarkistamaan uutisen alkuperäistä muotoilua, koska uutista on päivitetty ja alkuperäinen teksti on poistettu. Kiinnostavaa on myös, että YLE Uutisten Twitter-tilillä ei näyttäisi enää olevan alkuperäiseen uutiseen viittaavaa tviittiä. YLE Tieteen Twitteristä se löytyy. Moni muukin on luonnollisesti jakanut tätä rohkaisevaksi esitettyä uutista Twitterissä.
Melkein mikään tuossa alkuperäisessä uutisessa ei pitänyt paikkaansa. Julkaistu tutkimus ei ensinnäkään ollut enää erityisen uusi. Sen julkaisupäiväksi on toki merkitty 30.3.2020, mutta kaikki akateemista julkaisemista tuntevat tietävät, että artikkeleista on nykyisin olemassa monenlaisia julkisia versioita jo ennen virallista julkaisupäivää. Esimerkiksi edellä mainitut Imperial Collegen tutkijat käyttivät kyseistä Lancetin artikkelia jo lähteenään. En väitä, että uutisoitu artikkeli olisi ikivanha, mutta tässä nopeasti muuttuvassa tilanteessa se ei varsinaisesti ollut myöskään uusi.
Toinen uutiseen liittyvä ongelma on se, että uutisoitu tutkimus käsitteli Kiinaa, ei koronaa jollain yleisellä tasolla. Tätä ei tuotu alkuperäisessä uutisessa lainkaan esille. Se, missä määrin tuossa tutkimuksessa tehdyt havainnot ovat lainkaan sovellettavissa vaikkapa nyt sitten Suomeen, on täysin kyseenalaista.
Kolmas YLEn uutiseen liittyvä ongelma on, että on ylipäätään kyseenalaista, onko uutinen erityisen hyvä. Jos ymmärrän alkuperäisen tutkimusartikkelin sisällön oikein, uuden tutkimuksen mukaan kuolleisuusprosentti on siinä ajateltu pienemmäksi, koska sairastuneiden määrä arvioidaan suuremmaksi kuin alun perin on ajateltu. Kuolleiden määrä pysyy siis täysin samana. Kysymys on siis oikeastaan siitä, kuka lasketaan sairastuneeksi.
Uutinen ei ole myöskään erityisen rohkaiseva toisesta syystä. THL on laskelmissaan arvioinut kuolleisuusprosentin Suomessa toistuvasti vielä todella paljon pienemmäksi. Esimerkiksi yllä käsittelemässäni HS:n artikkelissa uutisoiduissa laskelmissa THL:n arvio kuolleisuudesta on 0,05–0,1 prosenttia. Sitä käyttäen kuolleiden määräksi on laskettu korkeimmillaan 3200. Jos käytetään tuota ”uutta” kuolleisuusprosenttia ja pidetään muut muuttujat samana (mikä toki on ongelmallista), kuolleiden määräksi tulisi yli 21 000. Ainakaan minua se ei rohkaise lainkaan.
Olen tässä nyt kritisoinut YLEn koronauutisointia ja aion itse asiassa myös jatkaa sitä. Minä en väitä, että YLE tekisi jotenkin poikkeuksellisen huonoa työtä. Kyllä esimerkiksi Iltalehtikin on viime aikoina kunnostautunut siinä ansiokkaasti. Huomioni keskittyy nyt kuitenkin YLEen, koska sen asema on poikkeuksellinen verorahoitteisena ja hyvin isona mediatalona. Paljolti mainostulojen varassa toimivat tiedotusvälineet kenties suorastaan joutuvat tuottamaan paljon materiaalia ja ehkä jopa välillä aiheuttamaan vähän kohuakin huomion saamiseksi. YLEllä tällaisia paineita ole, ja siksi toivoisin, että laadunvarmistukseen käytettäisiin tässä poikkeuksellisessa tilanteessa paljon resursseja.
Haluaisin YLEltä enemmän tutkivaa journalismia THL:n laskelmista, tehohoitopaikkojen riittävyydestä, Euroopan eri maiden linjausten eroista ja niiden perusteluista sekä siitä, mitä yksittäisten kansalaisten oikeasti kannattaisi tehdä. Haluaisin YLEltä vähemmän artikkeleita Uudenmaan rajan autojonoista ja karanteeniin joutuneista boomereista.
Niin kauan kuin viranomaisviestintä ja valtiollisen mediatalon viestintä herättävät hämmennystä tai suoranaista epäluottamusta, ainakin minun on yksinkertaisesti pakko etsiä koronasta tietoa somesta.
Kimmo Svinhufvud
Toimin äidinkielen yliopisto-opettajana Helsingin yliopistossa ja koulutan lisäksi erilaisissa asiantuntijaorganisaatioissa esimerkiksi kirjoittamista ja verkkoviestintää.
Tämä kirjoitus on nyt toinen koronapandemiaan liittyvää viestintää tarkasteleva kirjoitukseni. Edellisen löydät täältä.